Eclipse 15. luku (1/3)

Sama maasto jatkui jatkumistaan tasaisen pilvisen taivaan alla. Maatason ilma oli liikkumatonta ja tunkkaista, ja Dracosta se tuntui jotenkin tahmealta painaessaan häntä, vaikeuttaen ja hidastaen liikkumista, joka kipeän nilkan ja kävelykepin kanssa oli ennestäänkin työlästä. Ainakin maisema näytti sillä hetkellä hieman tasaisemmalta, ja Draco huomasi olevansa kiitollinen aaltoilevista pelloista ja harvapuisista tasangoista, jotka risteilivät heidän reittiään ympäröivien vuorien ja kukkuloiden välissä. Tavoitteena ei sitä paitsi enää ollut kulkea kovaa vauhtia, hän muistutti itselleen. Nyt tärkeää oli ennen kaikkea ympäristön tutkiminen.
Harry oli jo löytänyt orapihlajapuskan tiheikön keskeltä, ja sen piikkejä oli nyt tiukasti tungettu Dracon taskuun muiden ainesosien sekaan. Sen jälkeen etsintä ei ollut kuitenkaan vielä myöhään iltapäivälläkään tuottanut tulosta. Draco oli turhautunut, ja oli sanomattakin selvää että Harrya hermostutti. Kovastikin. Draco oli muutaman kerran yrittänyt viritellä keskustelua, mutta tuloksetta. Harry ei ryhtynyt juttelemaan, eikä hänen huomiotaan muutenkaan saanut viedyksi pois synkistä ajatuksista, joita epäilemättä kiersi hänen päässään. Synkkä mielentila huokui jokaisesta hänen askeleestaan.

Dracon linkutus oli helposti ymmärrettävissä, kun taas Harryn joka askeleella maata laahaavia lenkkareita ei selittänyt kuin silkka väsymys. Hän oli saattanut painaa päänsäkin ihan vain talvion etsiskelyn helpottamiseksi, mutta Draco epäili syyn kuitenkin olevan aivan sama kuin lysähtäneillä olkapäillä. Harryn silmien alla oli tummat varjot ja hänen kätensä roikkuivat kävellessä velttoina kyljillä. Siitä ettei häntä vaivannut pelkkä tavanomainen väsymys kielivät leuan kireys ja hänen tiukaksi viivaksi puristettu suunsa. Draco pohti mahtoikohan hänen omakin ilmeensä näyttää aivan samalta.

Muutaman kerran Harry huudahti innoissaan, luullen löytäneensä etsinnän kohteena olevat siniset kukat, mutta läheisempi tarkastelu osoitti hänen joko nähneen väärän kasvin tai pelkästään kuvitelleen koko jutun. Jos jotakin moinen sai hänet vain entistä pettyneemmäksi. Kolmannen virhearvioin jälkeen Draco päätti että oli tauon paikka, jos ei muuten niin ihan vain että Harry saisi edes hetkeksi muuta ajateltavaa.

”Harry, haluaisitko pysähtyä välipalalle?”

Harry ei edes kohottanut katsettaan vastatessaan kysymykseen kysymyksellä. ”Onko sinulla nälkä?”

Draco tukahdutti huokaisun tietäen, että oli vain yksi keino saada Harry pysähtymään. ”Vähän.”

”Selvä sitten.”

Harry ei tuhlannut aikaa vaan kaivoi päärynän säkistä, jonka hän sen jälkeen ojensi Dracolle, katsomatta tätä vieläkään silmiin. Draco otti säkin, mutta pysähtyi kesken kaiken sitä kohti kurkottaessaan. Hän ei kestänyt Harryn pitkittynyttä hiljaisuutta, mutta tavallinen keskustelu ei edennyt mihinkään. Kaivettuaan säkistä omenan hän otti mukavan asennon ja päätti valita suoran lähestymistavan.

”Mitä mietit?”

Harry vain kohautti olkiaan, mikä lisäsi Dracon turhautuneisuutta entisestään.

”Harry, et voi olla koko ajan tuollainen. Aiotko puhua kanssani, vai noudatammeko jotain vaitiololupausta koko loppumatkan ajan?” Hän odotti Harryn vastausta ja toivoi, että tarkasti lisätty ripaus ärtymystä ja huolta toimisi.

Pitkän aikaa Harry pelkästään tuijotti tyhjyyteen ja pureskeli päärynän palaa. Hän nielaisi ja odotti vielä hetken ennen kuin vastasi: ”Ei taida olla paljon mistä puhua.”

Draco kurtisti kulmiaan. ”On paljonkin mistä puhua, ja tiedät sen kyllä. Mistä puhuisit jos Granger ja Weasley olisivat täällä minun sijastani? Sanoit että uskoudut heille, eikö totta?”

Draco oli odottanut edes jonkinlaista reaktiota sanoihinsa. Joko painokasta ”Totta kai, hehän ovat ystäviäni!” tai ehkä ”Sinulla ei ole hajuakaan mistä puhun heidän kanssaan, äläkä edes teeskentele ymmärtäväsi.” Hänelle olisi jopa kelvannut vuodatus siitä kuinka paljon Harry heitä ikävöi. Hän ei ollut odottanut Harryn suupielien kääntyvän kummasti, melkein paheksuvasti alaspäin ja kulmien kurtistuvan.

Draco liikehti hermostuneesti. ”Etkö uskoudukin?”

”En niin kovasti viime aikoina”, Harry sanoi surullisesti. ”He olivat ainoat joille saatoin oikeasti puhua, mutta viime kesän ministeriökatastrofin jälkeen en ollut oikein puhetuulella. Kenenkään kanssa. Silloin kaikki ajattelivat pitkään että olin seonnut, ja jopa Ron ja Hermione sanoivat olleensa sitä mieltä, etten minä ollut ihan … En vain halunnut puhua mistään, mitä oli meneillään. Kun tulee tarpeeksi paskaa niskaan, ei oikein ole enää mitään sanottavaa.”

Ymmärrys huuhtoi Dracon lävitse. ”Niinhän se on, ettei sen tietyn pisteen jälkeen oikein enää voisanoa mitään.”

”Aivan niin.” Harry haukkasi taas päärynäänsä, mutta nielaistessaan asettui mukavampaan asentoon. Draco otti sen merkkinä siitä, että hän saattaisi haluta jutella lisää, ja odotti Harryn jatkavan.

”En halunnut enää järkyttää ketään”, Harry aloitti. ”Koskaan ei ollut hyviä uutisia kerrottavana, eikä kukaan minua kuitenkaan olisi edes uskonut. Mitä enemmän puhuin, sitä enemmän ongelmia minulle siitä aiheutui. Annoin kaikkeni AK:lle, mutta lopulta veit minulta senkin. Ei muistella pahalla… kovin. Ja sen jälkeen kun kaikki kaatui ministeriössä oikein kunnolla niskaan, minulla ei vain enää… ollut mitään sanottavaa. Hassua kyllä olen itse asiassa tainnut puhua sinulle parin viime viikon aikana enemmän kuin kenellekään sitten viime kevään. Olen silti joka tapauksessa väsynyt huonoihin uutisiin.”

Niin minäkin, Harry. Niin minäkin. ”No se oli silloin ja nyt on nyt. Eli... jos ystäväsi olisivat täällä, mistä puhuisit heidän kanssaan?”

Harry näytti huvittuneelta. ”Yksi ystävistäni on täällä.”

Draco pyöritti silmiään yrittäen turhaan vetää huomion pois punasta, jonka tiesi tihkuvan poskilleen. ”Potter, olet niin ennalta arvattava.”

”Olen vai?”

”Olet aina ollut.” Draco virnisti. ”Ja juuri nyt yrität epätoivoisesti keksiä jonkin keinon yllättää minut ja todistaa että olen väärässä, muttet keksi mitään, eikö totta?”

Harry näytti siltä kuin olisi nielaissut kokonaisen sitruunan. ”Kuule hei, aion vielä jonain päivänä tehdä jotain täysin odottamatonta ja yllättää sinut.”

Dracon virnistys leveni entisestään. ”Odotan innolla. Sisältyvätkö siihen ruohohameet, kookosrintaliivit ja tarjotillinen Mai Tai-juomia?”

Nyt Harry näytti siltä kuin olisi tukehtunut kuvitteelliseen sitruunaansa. ”Mi – mitä?”

Virnistys muuttui omahyväiseksi. ”Halusin vain nähdä ilmeesi. Ja hei, onnistuin vihdoin saamaan ajatuksesi muualle.”

Shokki Harryn kasvoilla muuttui nopeasti tiukaksi mulkoiluksi, vaikkakin hänen poskiaan kuumotti selvästi edelleen. ”Selvä. Selvä sitten. Haluat siis puhua? Selvä! Sinun olisi ensinnäkin hyvä tietää että olen parin viime viikon aikana kertonut sinulle asioita, joista en koskaan ole edes maininnut Ronille ja Hermionelle. Äläkä näytä niin yllättyneeltä. Voi olla, että jos he olisivat nyt täällä, puhuisin jopa tätäkin vähemmän. En osaa selittää miksi, enkä ole siitä kovinkaan ylpeä.”

”Ja koska huomaan kuinka suorastaan pakahdut halusta tietää mitä olen koko päivän pohtinut, vastaus on ’helvetin vähän yhtään mitään’. En voi miettiä Tylypahkaa, koska se vain pahentaa koti-ikävää. En mieti suunnitelmaasi, koska ymmärrän sen vain juuri ja juuri, ja se vain saa minut entistä hermostuneemmaksi. Ja en ole juuri miettinyt Ronia ja Hermioneakaan, koska aina kun teen niin, alan vain pohtia näenköhän heitä enää koskaan!”

Harry hiljeni töksähtäen ja näytti hieman hengästyneeltä. Draco tuijotti häntä eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Hetken kuluttua lievä vauhkous katosi Harryn silmistä ja hän puri kevyesti huultaan, huokaisten lannistuneena. ”Toivoisin silti heidän olevan täällä. Hermione voisi auttaa sinua sen teoriasi kanssa – äläkä näytä noin loukkaantuneelta. Tiedät kyllä että hänestä olisi paljon apua.”

”Sori”, Draco mutisi. ”Paha tapa. Olet oikeassa.”

Harry nyökkäsi. ”Voisitte lyödä viisaat päänne yhteen, ja olisit varmaan kiitollinen kun saisit jonkun muunkin mielipiteen asioista.”

Mukaan sujautettu kehu ei jäänyt Dracolta huomaamatta, mutta häntä vaistomaisesti inhotti tulla verratuksi jästisyntyiseen, saati että joku sanoi jästisyntyisestä olevan hänelle apua, vaikka se totta olisikin. ”Niin. Tiedän. Olet oikeassa.”

Heikko hymy nyki Harryn suupieltä. ”Ei tässä mitään. Pakko sanoa, että Hermione on kyllä loistava kriisitilanteissa. Hän pystyy selvittämään minkä tahansa ongelman. Hän on pelastanut minut lukemattomia kertoja. Ilman häntä olisin varmasti kuollut jo kauan sitten. Ja mitä Roniin taas tulee… hah, jos Ron olisi täällä, kaikki aikani menisin siihen että yrittäisin estää häntä tappamasta sinua, enkä ehtisi lainkaan pohtia kuolemista. Pystyn melkein kuulemaan hänet. ’Harry, miten voit edes istuskella hänen seurassaan! Hän on Draco-hemmetin-Malfoy! Hilleri! Hän vain odottaa tilaisuutta sinun kiroamiseesi!’ Ja hän muuttuisi niin punaiseksi että pisamatkin jäisivät toiseksi siinä vertailussa. Se – Draco, oletko kunnossa?”

Dracon sisuksiin oli asettunut nytkivä tunne, aivan kuin hitaasti käynnistyvä porttiavain. Hän oli yrittänyt olla ajattelematta asiaa sen enempää, mutta jälleen kerran häntä muistutettiin siitä, kuinka hän tasapainotteli erään erittäinkin raivoisan taistelun välimaastossa. Aivan kuten hän ei enää ollut tervetullut kotiin, ei häntä todellakaan toivotettaisi sankarina tervetulleeksi Tylypahkaankaan. Hänen ainoa lankansa ulkomaailmaan oli Harry, mutta oli sanomattakin selvää että jopa Harryn ystävät haluaisivat tämän jälkeen mieluusti nähdä hänet kuolleena. Päätään pudistellen hän puraisi viimeisen palan omenaansa, heitti siemenkodan menemään ja hilasi itsensä keppiä apunaan käyttäen jaloilleen. ”Jatketaan matkaa, jooko?”

Harry näytti hieman hämmentyneeltä mutta kömpi nopeasti jaloilleen ja lähti seuraamaan Dracoa, edelleen päärynää mutustellen. ”Näen heidät kyllä vielä”, Harry mutisi itsekseen suu täynnä. ”Minun on pakko. Ja totta kai näen.” Hän nielaisi ja alkoi taas puhua selvästi. ”Asioista tulee hyvin erilaisia nyt kun sinä olet kuvioissa, myös heidän osaltaan. Onkohan heillä aavistustakaan siitä mitä on tapahtunut, tai käsittävätköhän he että juuri sinä suunnittelit pakomme. Kuinkahan… Draco, oletko varmasti kunnossa?”

Draco oli pysähtynyt paikoilleen. Hän oli suunnitellut kävelemällä estävänsä mieltään pyörimästä ympyrää, mutta sen sijaan ympäriinsä pyörivät ajatukset estivät häntä jatkamasta kävelemistä. ”Jos haluan totuuden irti sinusta”, Draco sanoi tuskin kuuluvasti. ”Pitäisi minunkin varmaan haluta nähdä heidät.”

”Häh?”

Draco vilkaisi Harrya silmäkulmastaan, huomaten samalla Harryn kasvoille levinneen hämmennyksen. Draco pudisti itsekseen päätään. ”Olen yrittänyt välttää tämän pohtimista, mutta Harry, mitä luulet ystäviesi tekevän minulle kun pääsemme takaisin?”

”Ystävieni… tekevän… häh?”

Draco puri hammasta. Eikö hän ihan tosissaan ole tajunnut? ”Kerroinhan jo mitä luihuiset aikovat minulle tehdä, mutta en minä aidan toiseltakaan puolelta ole mitään apua saamassa. Weasley kiroaa minut heti kun saa siihen mahdollisuuden. Granger taas – en tiedä – pudottaa tosi painavan kirjaston kirjan päälleni kun nukun! Mitä he sitten tekevätkin, se ei ole miellyttävää, eikä kukaan syyttää heitä siitä! Ja jos en ole tarpeeksi nopea, heidän käsittelynsä jälkeen joudun vielä samaan syssyyn vangituksikin!”

Harry näytti vain entistä hämmentyneemmältä. ”Mistä sinä tuon nyt keksit?”

”Etkö tosiaan ole ajatellut koko asiaa?”

Harry kurtisti kulmiaan. ”En oikeastaan.”

”Kaukonäköisyys ei taida olla vahvimpia puoliasi.”

”Hei, lopeta nyt.” Harry nappasi kiinni Dracosta ja käänsi tämän ympäri niin, että he olivat kasvotusten. ”Ehken ole ajatellut asiaa, koska uskon ettei siitä kehkeydy minkäänlaista ongelmaa.”

”Ehket huomaa ongelman olemassaoloa, koska et ole ajatellut asiaa. Kuuntelehan mitä minulla on sanottavana.” Draco väänsi olkapäänsä irti Harryn otteesta ja alkoi kävellä hiljakseen eteenpäin, käyttäen kävelykeppiään sekä henkisen että fyysisen tuen tarjoajana. ”Selitin jo että tupani on melko varmasti hylännyt minut, mutta… olen ollut huolissani… pohtiessani… mitä ihan oikeasti teen sitten kun pääsen takaisin? Kuka minut muka huolii?”

Jos jotain Harry näytti loukkaantuneelta. ”Minä –”

”Tiedän mitä aiot sanoa, Harry… äläkä luule etten muka olisi siitä kiitollinen… mutta etkös sinä juuri sanonut, että jos Ron olisi täällä, sinun pitäisi estää häntä käymästä kimppuuni?”

”No, sanoinhan minä niin, mutten –”

”Tarkoitit sinä”, Draco sanoi tylysti. ”Ja olet oikeassa. He aikovat tappaa minut jos vain saavat siihen tilaisuuden.”

”Eivät kunhan olen selittänyt koko jutun! Sitten kun he ymmärtävät mitä olet tehnyt saadaksesi meidät tänne, ja mitä kaikkea olet tehnyt hyväkseni, kaikki kyllä järjestyy.”

Draco katseli häntä haikeana. ”Mutta ehditkö vakuuttaa heidät ennen kuin he tappavat minut, vai joudutko rukoilemaan puolestani sitten kun olen jo kuollut?”

Harry vaikutti siltä kuin aikoisi väittää vastaan, mutta keskeytti sen mitä sitten aikoikin sanoa ja kurtisti kulmiaan. ”Voisimmeko lopettaa kuolemasta puhumisen, jooko?”

”Ai. Anteeksi”, Draco sanoi, mutta vaikutti tarkoittavan sitä vain osittain.

Harry mulkaisi häntä. ”No, jos kerran haluat puhua kuolemasta, nyt kun aiheessa kerran ollaan…”

Yhtäkkiä Draco toivoi että olisi vain myöntänyt tappionsa kaunoja kantamatta. ”Luulin ettet halunnut puhua siitä.”

”Olen pohtinut yhtä asiaa.”

Draco kohotti epäluuloisena kulmaansa. ”Okei…”

”Älä sitten käsitä tätä väärin.”

”Auttaa kuule ihan hirveästi kun esität asian noin”, Draco tiuskaisi. Kun Harry mulkaisi häntä, hän heilautti päätään lannistuneena taakse. ”Vitsailin vain. Antaa tulla. Kyllä minä sen kestän.”

Harry nyökkäsi ja epäröi hetken, ehkä epävarmana siitä halusiko sittenkään kertoa ajatuksiaan. Lopulta hän nyökkäsi itselleen ja katsoi Dracoa kumma ilme kasvoillaan. ”Olen pohtinut tätä jo pitkään. Tiedän ettet haluaisi tehdä niin enää, mutta halusitko koskaan… tämä ei ole kovinkaan kiva kysymys, mutta minun täytyy saada tietää… halusitko koskaan ihan tosissasi tappaa minut?”

Kysymys tuntui kylmältä vesisangolliselta niskaan, ja Draco vetäisemäsi tahtomattaankin henkeä. ”Minä…  luulin niin. Ja halusin… satuttaa sinua”, hän myönsi vastahakoisesti. ”Halusin sinun kärsivän, halusin että saat maksaa.”

”Mutta halusitko…?” Harry jätti kysymyksen roikkumaan raskaana ilmaan.

”En”, Draco sanoi niin varmana että se yllätti hänet itsensäkin. Hän pehmensi äänensävyään, katsoi Harrya silmiin ja toisti: ”En halunnut.”

Harry vaikutti tyytyvän vastaukseen. Ei hän iloiselta näyttänyt, mutta hyväksyvältä. Draco rentoutui hieman, mutta sitten Harry puhkesi taas puhumaan. ”Mitä ajattelit silloin kun iskit minua sillä tikarilla?”

Draco vavahti. ”Miten voit puhua tuosta noin vain?”

Harry kohautti olkiaan.

”Selvä. Haluat siis tietää mitä ajattelin?”

”Siksihän minä kysyin.”

”Kaipa vastavuoroisuus kuuluu reiluun peliin”, Draco sanoi surullisena. ”Yksinkertainen totuus on… etten minä ajatellut mitään. Oikeastaan. Paitsi sellaisia perusasioita. Ole hiljaa. Odota oikeaa hetkeä. Äläkä anna itsesi ajatella.”

”Miksi?”

”Et näköjään aio päästää minua helpolla, niinkö?”

Harry pudisti päätään ja Draco murahti hiljaa. ”En ajatellut mitään, koska jos olisin tehnyt niin, se olisi saattanut johtaa siihen että mokaisin pahemman kerran. Kun ajattelee, tekee virheitä. Eikä minun siinä vaiheessa enää edes tarvinnut ajatella. Olin ajatellut jo ihan tarpeeksi. Suunnittelin kaappausta pakkomielteisesti koko kesän. Jäljellä ei ollut muuta kuin… itse homman hoitaminen.”

”Koko kesänkö?” Harry kysyi.

Draco nyökäytti päätään myöntämisen merkiksi. ”Voi kyllä. Itse asiassa jo ennen kuin koko loma edes alkoikaan. Olin käyttänyt pari viimeistä kouluviikkoa koston pohtimiseen, halusin tehdä edes jotain. Pääsin kotiin koulusta ja seuraavalla viikolla isäni pakeni Azkabanista. Aloin kärttää häntä lainaamaan yhtä kirotuista koruistaan, jotta voisin käyttää sitä sinuun, mutta hän sanoi, ettei typerillä leikeilläni ollut mitään sijaa sodan keskellä. Hän kertoi pimeän lordin raivostuvan jos aiheuttaisin sinulle harkitsematonta vahinkoa ennen, kuin hän itse pääsisi sinuun käsiksi, ja käski minun olla vaivaamatta häntä enää moisilla turhuuksilla.”

Draco sulki hetkeksi silmänsä muistellessaan tapahtumia, jotka olivat lopulta johtaneet hänen nykyiseen tilanteeseensa. Hän oli silloin ollut niin kovin tyytyväinen itseensä. Niin kovin omahyväinen. Nyt muisto sai hänen olonsa ilmeisen epämukavaksi. Hän avasi silmänsä ja huomasi Harryn tuijottavan kasvoillaan ilme, joka vaati häntä kertomaan lisää. Draco huokaisi ja jatkoi:

”Pidin matalaa profiilia muutaman päivän. Sitten eräänä iltana kuulin sivusta kuinka Bellatrix-täti sanoi pimeän lordin haluavan napata sinut Tylypahkasta käsin, koska se oli ainoa paikka josta käsin hänpystyisi siihen. Silloin sain idean. Minähän olin Tylypahkassa; voisin hoitaa homman. Joten anelin lupaa isältäni. Jatkuvasti. Hän harkitsi asiaa, mutta äiti kieltäytyi sallimasta minun tehdä sellaista. Hän vastusti hyvin harvoin isääni päin naamaa, ja olen tuskin koskaan nähnyt hänen heittäytyvän tunteelliseksi, mutta sillä kertaa hän kirkui, huusi ja jopa hajotti pari viinilasia, jotka isäni oli antanut hänelle syntymäpäivälahjaksi. Minulla ei ollut hajuakaan miksi hän vastusti asiaa niin kovasti. Ehkä samasta syystä kuin hän ei halunnut minun menevän Durmstrangiin, mutten koskaan oikeastaan saanut tietää syytä siihenkään.”

”Jatkoin kuitenkin odottamista, ja eräänä iltana Bella-täti tuli taas kylään. Kysyin isältä uudelleen lupaa, tädin edessä. Hänen mielestään idea oli loistava. Epäilen Bella-tädin kertoneen pimeän lordille itse, koska seuraavana päivänä isäni sanoi että voisin hoitaa homman. En tiedä oliko hän asiaan tyytyväinen vai ei; luulen, ettei hän uskonut minun pystyvän siihen. Kun sitten onnistuin, hän oli tietenkin ylpeä minusta. Siis todella ylpeä, ensimmäistä kertaa varmaan koskaan. Äiti taas oli raivoissaan. Hän ei puhunut isälle, ja minullekin tavallista vähemmän. En vieläkään ymmärrä miksi… olisin luullut hänen olevan ylpeä.”

Sen kuullessaan Harry nojautui taaksepäin ja hymähti matalasti kurkustaan. Draco asettui hetkessä puolustuskannalle. ”Mitä?”

”Kunhan vain teen uusia havaintoja.”

Draco mulkaisi häntä synkästi. ”Ai, nyt aloit leikkiä jotain psykoanalyytikkoa niinkö?”

Harry kurtisti kulmiaan ja pudisti kiivaasti päätään. ”En! Ei mitään sellaista. Opin vain… uusia asioita sinusta. Se on kiinnostavaa.”

”Voi kuinka hienoa. No, kiva kun voin tarjota moista viihdettä.”

”En minä sitä tarkoittanut! Siis että… minusta on kiva oppia asioita sinusta. Siinä kaikki.” Hän nyökäytti päätään. ”Voisitko… jatkaa kertomusta?”

Draco oli vähällä kieltäytyä, mutta Harry näytti aidosti kiinnostuneelta. Draco ei ollut puhunut tästä aiheesta koskaan aiemmin, ja ajatus kyseisten asioiden paljastamisesta sai hänet tuntemaan olonsa hieman alastomaksi, mutta olihan hän jo ennestäänkin kertonut Harrylle paljon. Hän voisi ihan yhtä hyvin kertoa loputkin tarinasta. ”Olet varmasti jo huomannut, etteivät vanhempani ole mitään kovin lämpimiä ja hupsuttelevia ihmisiä. Opin ettei heiltä kannata odottaa kiintymyksenosoituksia. Luultavasti suurilta osin siksi, että isäni halusi valmentaa minua pimeän lordin palvelukseen… eikä lämpöisellä hupsuttelulla oikein pärjää sillä uralla, kuten hyvin tiedät. Hellyydenpuutteesta huolimatta halusin silti heidän huomiotaan, ja olin valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Yritinpä mitä tahansa tehdäkseni heihin vaikutuksen… se ei oikein toiminut. Mutta tällä kertaa, kun nappasin sinut, isäni vaikutti olevan ihan oikeasti ylpeä, vaikkakaan äitini ei edelleenkään puhunut minulle. En silloin pahemmin ajatellut asiaa, mutta nyt toivon, että olisimme jutelleet ennen kuin… ennen kuin lähdin.”

”Vanhempasi… en koskaan oikeasti osannut ajatella heitä sellaisina.”

”Millaisina?”

”Vanhempina.” Harry kuulosti kumman nololta.

Draco tuhahti synkkänä. ”No, sikäli kun minä tiedän, tapaamisesi isäni kanssa eivät ole olleet mitään kovin miellyttäviä.” Hän riiputti päätään. ”Olen kuitenkin huolissani heistä.”

Harryn silmät laajenivat äkisti. ”Jestas, ihan unohdin. Sanoit… Sanoit että Voldemort…” Hänen äänensä hiipui kuulumattomiin.

Draco kohautti olkiaan. ”Sinulla oli tarpeeksi mietittävää omien ongelmiesi kanssa, mutta minä olen huolissani sekä sinusta että heistä. En tiedä mitä hän on tehnyt, tai aikoo tehdä heille. En edes tiedä onko kyseessä pelkkä juoni minun pelottelemisekseni.” Hänen äänensä värisi. ”Tappaisiko hän heidät, Harry? Minut saadakseen?”

”Minä… toivoisin voivani sanoa ei –”

”Älä kaunistele. Kakaise ulos vaan.” Draco yritti kaikesta huolimatta kovettaa itsensä pahimman varalta.

”En sulkisi Voldemortin kohdalla mitään pois laskuista.”

Sen kuuleminen sattui, mutta Draco tiesi että hänen oli kuultava se. Se jätti tuskaisen möykyn vatsaan ja tyhjyyden rintaan, mutta hän kestäisi sen. Hänen oli pakko kestää. ”En voi pelastaa heitä, enhän?”

Harry hiljeni hetkeksi, ja sitten hänen kasvonsa sulivat järkyttyneeseen ymmärrykseen. ”Siksi sinä siis halusit ottaa takaisinpaluun riskin!”

Draco saattoi vain nyökätä.

”Mikset sanonut mitään?”

”En voinut. En tiennyt mitä sanoa. Olit ennestäänkin niin poissa tolaltasi.”

”Draco… nyt ovat kyseessä sinun vanhempasi. Saatan vihata heitä, mutta ymmärtäisin kyllä. Ainakin paremmin kuin sen sinun itsetuhoisen ’paljastan itseni ja katson vain mitä siitä seuraa ilman sen erikoisempaa syytä’ – suunnitelmasi. Haluatko… haluatko mennä takaisin?”

Tässä oli ongelman ydin. Dracon suurin este: hänen päänsä perukoilla nakuttavat pohdinnat ja varaukset. Hänen oli puettava ongelmansa sanoiksi; levitettävä se Harryn kuultavaksi. Jos sen saisi sanalliseen muotoon, sen voisi kukistaa. Hän puhui hitaasti, harkiten tarkkaan kaikkea sanomaansa. ”Pimeän lordi sanoi tappavansa minut joka tapauksessa… mutta että jos menisin takaisin, hän säästäisi vanhempani. Hän sanoi jo tappaneensa äitini… mutta nyt hän uhkaa tappaa isäni. Jos en mene takaisin, sinun kanssasi, hän tekeekin niin. Ajattelin että jos menisin takaisin, ilman sinuakin, olisin voinut väittää hänelle yrittäneeni tuoda sinut mukanani, mutta että olisit taistellut vastaan. Olisin käyttänyt nilkkavammaa todisteena. Sillä tavoin olisit voinut edelleen yrittää päästä Tylypahkaan, ja minulla olisi ollut mahdollisuus vanhempieni pelastamiseen.” Hän pidätti hetken henkeään. ”Haluan… mennä takaisin… mutta haluan myös pysyä kanssasi. Joten minä –”

”Annoit minun tehdä päätöksen puolestasi.”

Draco nyökkäsi nöyränä.

”En voi päättää sellaisesta, Draco. En voi olla vastuussa siitä mitä tapahtuu sinulle tai – niin paljon kuin heitä inhoankin – vanhemmillesi. En voi päättää jäätkö vai et.”

”Tiedän. Joten päätin itse.”

”Ja…?”

”Olen edelleen täällä, eikö?” Hän odotti että Harry mutisi myöntävästi jotain mikä kuulosti suunnilleen ’joo, niin kai’:lta. ”Ja mitä isääni tulee… hän on vahva. Hän osaa huolehtia itsestään. Hänhän pakeni Azkabanistakin. Ja äitini taas… isä huolehtii hänestä. He pärjäävät kyllä. Vai mitä?”

Harry epäröi hieman liian pitkään. Kun hän huomasi Dracon olkien äkisti lysähtävän, hänen silmänsä laajenivat. ”Draco, olen varma että vanhempasi –”

”Lopeta. Käskinhän olemaan kaunistelematta. Älä tee niin. Minun ei olisi edes pitänyt kysyä sinulta sellaista.”

”Kysyn vielä kerran: haluatko mennä takaisin heidän vuokseen?”

Draco painoi päänsä. ”Kerroinhan jo mitä tapahtuisi jos menisin takaisin. Sinä kuolisit. Minä kuolisin. Äitini saattaa jo joka tapauksessa olla kuollut. Hän oli se joka ei alun alkaenkaan halunnut minun ryhtyvän tähän, ja katso mitä tapahtui. Miksen kuunnellut häntä?”

Harryn poskea nyki hymy. ”Milloin sinä muka olet ketään kuunnellut?”

Draco palautti eleen. ”Totta.” Hänen kasvonsa synkistyivät taas. ”Mitä mahdollisuuksia minulla muka oli? Siis ihan totta? Ehkä äiti oli oikeassa. Tosi monet olivat yrittäneet saada sinua pois koulusta. Isäni kertoi Dumbledoren joukkojen pysäyttivät heistä suurimman osan ennen kuin he edes pääsivät lähellekään Tylypahkaa. Ainoastaan yksi onnistui, ja hänetkin napattiin melkein heti sen jälkeen. En koskaan edes harkinnut epäonnistumisen mahdollisuutta, mutta mitä jos niin olisikin käynyt?”

”Öö… sitten emme olisi täällä.”

Draco veti syvään henkeä, tuntien tuskan pistoksen ontossa kohdassa rintaansa.

"Draco?"

Hän nappasi Harrya hihasta ja pysähtyi, katse tarkasti Harryn kasvoissa. ”Mitä tapahtuu kun joku epäonnistuu pimeän lordin antamassa tehtävässä?”

Draco odotti kunnes näki ymmärryksen välähtävän Harryn kasvoille, ja nyökkäsi sitten päästäen samalla irti Harryn hihasta. ”Olin niin keskittynyt sinun kaappaamiseesi etten kertaakaan edes tosissani pohtinut riskejä. Sillä ei ollut väliä. Onnistuin kaappaamaan sinut, mutta vaihdoin puolta ennen kuin ehdin suorittaa ’tehtäväni’ loppuun. Olen hänelle pelkkä epäonnistuja, ja petturi. Tiedät kyllä mitä hän pettureille tekee. Joten nyt minulla on uusi tehtävä – itse itselleni määräämä – mutta vaikka onnistuisinkin saamaan meidät molemmat elossa kotiin, se tekee minusta pimeän lordille vain entistä isomman petturin. Joudun entistä kauemmas sieltä missä minun olisi pitänyt olla; tämä on suorastaan täysi vastakohta sille mitä minun piti tehdä. Onko puheissani mitään järkeä?”

”On kyllä.”

”Sitä vain että jos – kun pääsemme takaisin… voi helkkari soikoon, olen jo ihan tarpeeksi suuressa vaarassa Tylypahkalaisten ystäviesi ja ministeriön vuoksi, mutta pahin vaara on pimeän lordi. Hän löytää minut. Olen ihan varma että hän on nyt minulle melkein yhtä vihainen kuin sinulle. Etkö tajua, Harry? Molemmilla puolilla halutaan minut kuolleena. Kummallakaan suunnalla ei häämötä ulospääsyä. Ei turvapaikkaa. Olen merkattu mies. En saata edes kuvitella mitä tapahtuu jos epäonnistun huomisiltana, mutta vaikka onnistuisinkin, Tiedät-kai-kuka haluaa vain entistä enemmän tappaa minut. Tiedät ettei häntä pysäytä mikään.”

”No…” Harry aprikoi hetken itsekseen. ”Olet pian Tylypahkassa. En usko että Voldemort pääsee sinuun käsiksi Tylypahkan muurien sisäpuolella, ei Dumbledoren ollessa siellä.”

”Harry, minä pystyin –”

”Älä aloita tuota. Tiedän että kaappasit minut. Mutta kuule, olen vähän miettinyt… Dumbledore on aika tarkkanäköinen. Tiedän että pidät häntä hieman kahelina, mutta jos hän olisi, miksi Voldemort sitten pelkäisi häntä? Ja pohdin että ehkä… ihan vain ehkä… suunnitelmasi onnistui koska Dumbledore ei pitänyt sinua pahana ihmisenä. Hänellä on tapana olla ihmisten suhteen oikeassa. Ehkä hän ajatteli ettet tosissasi tekisi mitään kovin kamalaa.”

Draco tuhahti pilkallisesti. ”Eikö se juuri todista ettei hän ole ihmisten suhteen kovin tarkkanäköinen?”

”Sinä pakenit kanssani, jos satuit unohtamaan.”

Draco vain kohautti olkiaan vastaukseksi.

”Sitä paitsi, sinä kaappasit minut… mutta kenet ne muka sinun perääsi lähettäisivät? Crabben tai Goylen vai? Uskotko tosissasi, että joku heidän kaltaisensa onnistuisi kaappaamaan sinut?”

Draco kallisti päätään sivulle puolittain hymyillen. ”Tiedätkös… tuo itse asiassa sai oloni hieman paremmaksi. Ei kovin paljon, mutta kuitenkin edes vähän.”

”Kiva kuulla.”

Draco käytti tilaisuutta hyväkseen aihetta vaihtaakseen ja alkoi taas kävellä eteenpäin, todeten kepeästi: ”Tiedätkö mikä on hassua? Alan ihan oikeasti kaivata Gregiä ja Vinceä.”




Harryn oli täytynyt ymmärtää hänen tarkoituksellinen aiheenvaihtonsa, koska hän vaihtoi nopeasti samaan huolettomaan äänensävyyn."Mitä hassua siinä muka on? Sinähän sanoit heidän olevan ystäviäsi jotakuinkin siksi, että sitä oletetaan heiltä, mutta eivätkös he silti ole olleet ystäviäsi jo siitä saakka kun olit ihan pieni?

”Joo.”




”Sitten on ihan luonnollista kaivata heitä.” Harry taputti häntä olalle. ”Ja kuka tietää? Ehkä saat puhuttua heihin hieman järkeä kun pääsemme takaisin. Olet koko elämäsi ajan saanut heidät tekemään melkeinpä mitä vain tahdot, vai kuinka? Ehkä saat heidät tähänkin mukaan.”