Gemini: Amorous Nature

Interpretation of the 28° Gemini symbolic degree
"Under a low grey sky, a flock of crows fly against the wind, and three dogs run in opposite directions."
Indecisive, fickle, and pessimistic character. One must make a concentration effort and carefully keep one's projects ready for implementation as soon as the good opportunity arises. One must believe in one's qualities, and learn not to systematically listen to the person who spoke last. Otherwise, innate lack of tenacity and self-confidence, blended with excessive malleability, would result in repeated failures.


How to know if a Gemini woman loves you?
Gemini women are relatively unromantic, so love notes and whispering sweet nothings isn’t normally their style. They’re typically fairly straightforward and will outright tell you they love you. Often the bigger issue is determining how sincere they are. If you’re questioning the sincerity then the most obvious physical signs are that if they love someone they want to be around them all the time. She’ll share secrets with you and get a little jealous if you hang out with other people while ignoring her.


Gemini Woman: Amorous Nature
When you meet this coquette you are likely to become enchanted, for she casts a spell better than Merlin.  However her love affairs have a touch of the casual, and even when she becomes deeply involved or marries there will be as much friendly feeling as heavy breathing passion.

Many men who agree that Gemini women are fascinating think they are too difficult to figure out.  If you keep her dual nature in mind you won’t be so confused.  There is a part of her that needs love and security: to be coddled, catered to, looked after, made to feel she is the most important woman in the world.  But the stronger part of her nature needs stimulation and novelty.  There is an irresponsible frivolity to the personality of this high-spirited, pleasure-loving woman.

Gemini’s secret fantasy is to be a smoldering and languorous femme fatale.  But in real life she just doesn’t have the patience, must less the time.  Besides, half the men she meets aren’t worth the effort: they’re too dull.

She has a connoisseur’s appreciation for a really interesting man, but if an affair loses zest, she looks for the escape hatch.  When love goes out the window she doesn’t waste time wondering where it went.  A bad experience is quickly put out of mind.  In order to fall in love again, she knows that she must forget having been in love before.

Sometimes in the game of seduction she can appear heartless because, while trying to keep you head-over-heels about her, she’s also calculating whether you’re worth her attention.  She experiences sexual desire in her mind before it becomes reality.  As a lover, she’s quick tinder - she has an endless sexual curiosity and a charming willingness to experiment.  Sometimes she tries to emphasize too much the physical responses of sex and fails on the emotional follow-through.  That’s because, basically, she doesn’t commit herself too deeply or reveal herself too openly.

Gemini woman is inclined to be restless and changeable, and is often not satisfied with just one man on her string.  Her dualistic and fickle nature demands more than one man can usually provide.  To fulfill all her needs, he must satisfy on several planes at once - mental, emotional,and sexual.  Variety is the name of her game.

All this makes a problem if you are out to become number one in her life.  You have to be a composite man who can interest her both sexually and mentally.  If you can, she will be a devoted companion, faithful lover, and all-seasons charmer. You can almost be sure of her.

She likes to think her love is greater than both a reproach and an encouragement for him to prove otherwise.  Don’t take what Gemini woman says at face value.  Even if she believes what she says, there’s another motive behind the apparent one.

Underneath her bewildering variety of masks, however, there is a solid, enduring person who shows her real face when she is in love.  Then she may become quite possessive and is even inclined to be jealous.  It’s a rare lover who can deceive her and get away with it.

But why would he want to?  Tempestuous, brilliant, vibrant, and witty, she’s more than enough for any man.

How to Seduce a Gemini Woman

So you have your eyes set on a Gemini woman… why? Is it her child like curiosity and her lust for life? She is always on the go, looking for new things and learning what makes them tick. She wants to experience everything and anything. She loves to roll the dice and see how they fall. If you think you can keep up and allow her the freedom that an air sign needs then the Gemini woman is for you. I for one, hope you are limber.

The Gemini woman is vibrant and exciting but easily bored. She is always looking for something new and favors variety in everything. She probably has multiple interests but none will hold her attention for very long. Her mental complexity is however sometimes misinterpreted as being ambiguous or shallow but she is deep thinking. Though she thinks too much, her downfall is that she feels too little. For as many downfalls this gives it also has it perks. Your Gemini is never overly emotional or draining. She will not move to control you and will always give you space.

Charming and clever she will be a straightforward and flexible lover. She’s light and has a personality many find appealing. She is not the easiest sign in the zodiac to seduce though. The twin nature of the Gemini woman is always prominent. One second she could be all for whatever and whomever and the next, she doesn’t want to be bothered. To seduce her you need to think outside of the box. Rethink your entire approach and adjust your skills of persuasion. She will see through any half-hearted or shallow attempt to win her favor. If she does she see through you she will laugh wholeheartedly in your face and at your failure.

Though she is one for games, a Gemini woman doesn’t play with her own heart. When you move to seduce, turn your focus onto her intellect. This is her core; it is what makes her both strong and beautiful. A seduction strategy based on her intellect will draw in your female Gemini like a moth to a flame. She is very friendly and talkative by nature. This allows her to be able to get inside other people’s heads as they talk about almost anything. Since they are fast talkers and even faster thinkers, your initial conversation will be the key.

Within your initial conversation, be direct towards her intellect but be a bit detached and mysterious with yourself. More than likely she is doing the same. Here is the perfect opportunity for a little tit for tat. Give as much as she gives, hide whatever she hides. The game of chase or hide and seek are games she loves to play with potential suitors. She may be toying with you long enough to size you up and see if you are really for her. To spark her interest you need to make your mystery fun and approachable. She needs to WANT to get to know you. Get her to want you and you will get your date.

Your date doesn’t have to be planned ahead. Of course set up the time but the place can be played by ear. How does the day look? If the weather is good take her for a walk in park first and then make plans for dining. If the weather is bad maybe suggest a movie and pizza at home. Her impulsive nature will applaud yours and make her feel understood. Also on this date, find ways to compliment her. Gemini love recognition for the little things. Characteristically intelligent women like her and like the Taurus and Aries before her, need to be reminded how great they really are. They are too busy thinking and then executing, to appreciate their abilities.

Remember when I said earlier how I hope you are limber? This is why: a Gemini woman likes sex just like her personality — unpredictable and immediate. Change it up and give more bucks for the bang. Varied locations, positions even games of role-play will keep her happy and keep her with you. One thing to keep in mind is that she has a good imagination. Sometimes she enjoys the theory more than the practice. You will get far with an unexpected text or a comment low in her ear telling her how much you want to do something to her. Sharing the thought, in detail, that you want to pin her against the wall and have your way with her will gain you a hell of a lot of brownie points.

Now fair warning, many may say that Gemini women are not faithful. They are and can be so long as their partner can keep up with their changing interests. Fair warning aside, to keep your Gemini you may need a few tricks up your sleeve. For one, yes keep up with their ever changing array of interests. Secondly, let her uncover your soul. She likes puzzles and wants to figure you out for herself. Never give it all up at once, let her uncover as you go. Next, keep up on your own interests. This gives her something new to share with you and something new to learn. Just like when you seduced her, always think of maintaining a relationship with your Gemini woman on an intellectual basis.

As one of the most flexible and sexual signs in astrology, the patient and considerate seduction of a Gemini is well worth the wait. You have a woman in your midst that is free and caring. She is always quick to make fun of a bad situation and will even later fix it. Your Gemini woman is naturally fascinating with a diverse knowledge. She is as simple as rain yet as complex as a labyrinth. She will leave your head spinning and your area below the belt screaming for more. She makes your life interesting and you will wonder how you ever got along without her before. Try to keep up with her. She will take you on an amazing adventure.

Gemini Woman & Leo Man

He’s the object of her doting attention. With time, Leo evolves into the dream guy Gemini imagined. They’ll often take a walk down the aisle. Laughter is their saving grace. With her, he’s forever in his sexual prime.

The pairing of Gemini and Leo is an intriguing and mostly positive one. They both enjoy talking, and appreciate the easy flow of communication in their relationship. But Leo has immense need for security in partnership may surface as what appears to be downright jealousy while Gemini is a free soul and loves amusement and entertainment even in relationship.

Leo man is charming and extremely capable of handling anything that is thrown his way. Attention follows him everywhere whether he wants it or not. It’s a quality Leo man has that is as natural as the air we breathe. He likes being praised but will never boast or brag about himself to anyone. Flatter a Leo man, and you can get what you want. He is generous with himself and his money as well as being strong and fierce against what is needed to tame down. A Leo man makes a great lover who satisfies both worldly and emotional needs of his lady.

A Gemini woman is very intellectual and clever lady with vivacious personality. Adventure, change, being able to go when she wants to go, independent freedom, these are traits she holds on to dearly. Her mind is always traveling and she creates many of her own fantasies. Gemini woman is quite sharp and uses her intellect to analyze her lover and figure out his behavior. If he is able to break through these barriers he finds a woman full of passion but difficult to pin down. Except for consistency, a Gemini female makes a fascinating and great pal for her lover.

A relationship such as this is sometimes inevitable and a difficult one to resist in any aspect of their lives. Gemini woman makes an exciting pair for Leo man. Though he never admits that he needs praise or respect, but she knows better and she does anything to shelter her Leo man from harm caused by others. Their unity is fun and exciting and in it there are no jealous worries and she always feels the need to either fly or to curl up into her Leo man and let him grow his affection for her by loving her securely the way his masculine nature is intended to do. She is slow to anger her Leo man, but when successful, his fire is not easy to put out. She uses this against him and lashes back with her words, cutting him where it gets to him the most, his sense of self image and ego.

Leo man craves the desire to show his Gemini woman — he has what she needs — that might change her life and she will tuck herself into his arms feeling safe and secure. This makes a more affectionate Leo man to look towards her more strongly and admirably. A satisfied Leo man shows extreme passion and affection to his Gemini lover. Her need to be independent when not feeling the need to have his security is not an issue in a connection between Leo man and Gemini woman. As long as her interests do not prioritize over him he is fine with it. When he feels insecure or threatened, he is given to melodrama. Because this is not Gemini woman’s nature in love, she does not fully understand this kind of behavior and some heated arguments can take place as a result.

The relationship of Leo man and Gemini woman is a very sparkling and adventurous. They both understand each other’s way of expression of love and appreciate it. He makes his Gemini woman more secure and independent woman while she makes her Leo man, a stronger being full of enthusiasm and passion. Together they can chase butterflies under the blue sky or sit on a royal throne adoring each other with love. Everything and anything is possible with the Gemini woman and Leo man’s association. They can drown in the deepest ocean of love and fly to the highest cloud of desire, conquering the world with their blend intellect and strength.

Leo man is an amazing lover showing passion, desire, persistence in satisfying his Gemini woman and although he is not one for self satisfaction over his lover, he does crave her complete attention. Gemini woman’s playful and delicate sexual attitude is appreciated by her Leo man. With her giving him the control he so craves and letting him know just how amazing he really is, gives him the utmost satisfaction and he becomes faithful towards her for ever. It is possible for him to be satisfied with a half-hearted presence from his Gemini woman, but over time he starts to show distress over that fact. He knows of Gemini woman’s need for independence and is not bothered by her outside interests, but when it interferes with what he is willing to give it can destroy him. His need to completely seduce her is what makes him a sexual idealist. Leo man captivates his Gemini woman and utilizes her highest qualities to their advantage in creating a passionate and lovingly devoted sexual unity that any woman would crave to experience. His hunger for romance and sexual gratification for his lover is a trait needed to make this love affair a heightened experience for both.

There are often certain sacrifices that are required in this relationship. Leo man’s intentions are all in the right areas, however, he is quick to lecture and point his finger at any faults Gemini woman may have. He won’t think twice in telling her what she should be doing better. Her carelessness gets to him and her mood changes bugs him. When she becomes needy and he is busy with work, or a project or even just trying to relax, she becomes restless. The Leo man’s extra involvement in public to get attention also makes the Gemini woman feels insecure regarding the relationship. Although they are extremely compatible, bouts with rebellion toward each other are inevitable. Gemini woman does not have herself completely committed to any ideals and Leo man gets quickly aware of this and is broken down in his self image. With some work and efforts on both sides, this connection can be one of passion, a sense of desire and protection.

Peace of a Gemini

As a typical Gemini you talk a lot and you are never where you were five minutes ago. No one can tie the Twins down with a heavy cord and expect this sylph of the air to remain patiently waiting until the cord is tugged. More likely, you'll perform a Houdini-like trick and vanish before their eyes, leaving them with the cord. You are unpredictable, changeable as quicksilver, loving disguise and mimicry, fascinated for a little while with just about everything, quick to become bored and move on.
Gemini is the butterfly of the zodiac (some butterflies are smaller and nimbler than others, but they all fly). Of course there are Geminis who have become skilled at some particular study, art or profession. But even they must find variety within their chosen field.

Your sign is sometimes accused of being superficial and shallow. That's simply not true. Your mind is perfectly capable of depth and concentration, when necessary. It's just that if you spend too long on one thing, you might miss something else. And missing out on something potentially interesting is the next-to-worst thing that could happen to you. The worst is being bored.

Your restless mind seeks a broad and comprehensive spectrum of knowledge, and the further you pursue your education, the happier you're likely to be. You're the eternal student, from cradle to grave. You're interested in people (from a safe emotional distance), and will talk to just about anybody to hear a new point of view. There isn't any prejudice or narrowness in you; you're a true democrat at heart. A price must be paid, of course, for all these sparkling gifts. You may sacrifice the capacity for deeper relating in order to preserve your mobility. Yours is not a sign which likes heated emotional confrontations.

Geminis often joke about the things they feel most intensely about. If someone starts pouring out their deepest soul in grand, theatrical gestures, like the butterfly you're likely to fly away - through emotional disconnection if not literally. With all that knowledge clattering about inside your skull, you can sometimes be curiously blind about your own deeper feelings.

This is the least introspective of the signs, and it can take some very painful experiences to get you to sit down and deal honestly with all those messy emotions. And when you do, you're likely to observe and dissect your own feelings with the same detached curiosity with which you observe and dissect other people's. It's no wonder that so many Geminis are gifted writers. It's the spectator who sees most of the game.

Like a child, you're capable of having several distinct personalities. You can be tender, delicate, poetic and exquisitely attuned to the world around you. You're also capable of plunging into some pretty sour black moods, which, fortunately, rarely last very long, and are forgotten immediately afterward.

You hate being probed and questioned, although you're not averse to probing other people, and if you're expected to explain your behaviour, you're happy to make something up just to throw others off the scent. You're capable of practising big and little deceptions, both on others and yourself, if you feel too pinned down. But deep down, you have strong ethics, and you try to deal with people fairly.

Duty for duty's sake isn't your style, of course, and you like to travel light. If you're trapped in a morass of endless domestic duties or a boring job which doesn't stimulate your lively and curious mind, you'll either go to pieces in a mass of nervous fidgeting, nail-biting and paper-shredding, or you'll simply leave. Commitment can be difficult for you, even when you're deeply in love. It's not that you don't feel intensely, and you can remain constant in a good relationship for a lifetime. But you don't enjoy being nailed down to the earth. The butterfly brings joy and magic only if it's allowed to fly free.

In love they are fickle, not intentionally so but because of the basic inconsistency of their emotional nature, which has an amoral aspect to it. Their is a side to Geminians which can become deeply involved emotionally, and another, hostile to sentimentality, which stands back from a romantic situation, laughing at it and the protagonists in it, including themselves while analyzing it intellectually. Gemini subjects take nothing seriously. So, in love, in spite of their temporary depth of feeling, for the intensity of involvement lasts only while it is new, they are superficial, light-hearted, cool, flirtatious and unimaginative in the understanding of the pain they may give others.


Gemini people have fickle mind which is always changing. They are extremely friendly creatures by nature and want no pain in their life. Gemini people invented the art of sarcasm, sneaking words into their conversation not ever meaning what they say. Their words are mere antics used to charm or sweet-talk their listeners. Gemini people tend to think they have everyone analyzed right down to the very last degree. They run with their own ideas and show everyone, including themselves that they are going full boar down that straight and narrow path to that idea that is until it changes again. They try to convince others, and quite successfully by the way, that they do not think erratically. Fantasy and false interpretation is where the real niche is.


Their good qualities are attractive and come easily to them. They are affectionate, courteous, kind, generous, and thoughtful towards the poor and suffering - provided none of the activities resulting from expressing these traits interferes too greatly with their own lives and comforts. They quickly learn to use their outward attractiveness to gain their own ends, and when striving for these they will use any weapon in their armory - unscrupulous lying, and cunning evasiveness; escaping blame by contriving to put it on other people, wrapped up in all the charm they can turn on.

 In their better moments they may strive to be honest and straightforward, but self-interest is almost always the victor. If things go against them, they sulk like children. Also like children, they demand attention, admiration, and the spending on them of time, energy and money, throwing tantrums if they don't get what they want.

They reflect every change in their surroundings, like chameleons, and can become pessimistic, sullen, peevish and materialistically self-centered if circumstances force them to struggle in any way. If the conditions of life become really adverse, their strength of will may desert them entirely. They can become uncertain of themselves, either withdrawn, or nervously excitable worriers, sullenly discontented, hard and irritable, with "Self" looming ever larger in their struggles.

On the other hand their versatility can make them very adaptable, adjusting themselves to control the world around them by means of their inherent ingenuity and cleverness.

To them life is a game which must always be full of fresh moves and continuous entertainment, free of labor and routine. Changing horses in the middle of the stream is another small quirk in the Gemini personality which makes decision making, and sticking to a decision, particularly hard for them.


Most Geminians have a keen, intuitive, sometimes brilliant intelligence and they love cerebral challenges. But their concentration, though intense for a while, does not last. Their mental agility and energy give them a voracious appetite for knowledge from youth onward, though they dislike the labor of learning.

They easily grasp almost everything requiring intelligence and mental dexterity, and are often able to marry manual skills to their qualities of mind. Their intellect is strongly analytical and sometimes gives them so great an ability to see both sides of a question that they vacillate and find it hard to make decisions. But their intelligence may very well be used to control and unify the duality of their natures into a most efficient unit.

 If faced with difficulties, they have little determination to worry at a problem until they find a solution - they will pick the brains of others. In their intellectual pursuits, as in other departments of their lives, they risk becoming dilettantes, losing themselves in too many projects which they follow until they become difficult.


Your sexuality is, well, shall we say, fickle? Let's face it, you do blow hot and cold (sometimes even at the same time, a feat not easily appreciable by the non-Geminian...).
You love adventure and intrigue and will take all manner of risks in the runaround involved with your urgent desire to avoid boredom. Ruled by Mercury, the god (among other things) of tricksters and thieves, you are far from straightforward and uncomplicated in the pursuit of your desires.

Your penchant for variety and need for constant stimulation often finds you the strangest bedfellows. The main requirement is verbal communication. If they can talk, they can talk you into it (and vice versa). Your greatest aphrodisiac is a partner (or partners) with a flashing wit, quick mind and tolerant appreciation of your sparkling insights and observations of the bizarre trends in human behaviour.

Sexually you are adventurous and will try anything that is exciting, new, or off the beaten track. So long as it involves another stimulating item to add to your repertoire, just about any sexual height can be attained, providing that it does not become habitual.

You tend to be ambi-sexual and are not unduly averse to multiple partners of either sex, should they fit the needs of the moment and spark up one or another side of your often contradictory nature.

Admirers should be aware that your dual nature may not be satisfied with just one partner. You are tolerant of most things (including infidelity, but excepting dullness!) and you expect the same tolerance that you allow others.


Gemini Looks

A good looking woman with brains, a very interesting person. She has a fast movement and she could not sit still or stand still long. She is able to do many things at the same time and do it fast. If you date her, you will feel like dating many women at the same time. You can not tie her down with the word “Love” because she cares about love but is it not a major factor of her life.

You have to be able to adjust yourself to get along with her many different characters. She is a dreamer and has many dreams. She is eager to learn something new all the time. Even she is the 2 in 1 mixed character type, she is quite lucky in love. You have to put all your efforts to win her affection.

Even when she likes you and wonder about your wit, she will also see and inspect your bad side at the same time, because it is in her nature. She able to keep all kinds of mixed emotions without annoying you or letting you know at all. She can cheer you up by acting like a free little bird. Her conversation will not bore you. She is able to talk to you in any subjects. She can make you feel like you are the luckiest man alive.

She can make you feel like she needs all your care, but once she needs to stand alone, she can stand alone firmly and comfortably. She can be your best buddy and talk to you about anything. She can join all your activities with the same energy that you have. She is a quick a wit person and learn new things very fast. She can see your projects and she can give you good advice. If she thinks you are not sure that you want her for yourself, she will act like your best friend only, a cool woman.

She can easily make a guy fall in love with her. Her multiple changes and many moods is a “Charm” for many men. She can be laughing for 2 minutes and later suddenly quiet. She wants to find only 1 true love and she wants to meet her dream guy. She expects a lot and nearly too much. She is constantly waiting for her knight shinning armor even she is with a steady boyfriend. She can fall in love or fond of someone else while she is with you.

If you break up with her, she will forget you quite fast, because change is in her nature. The Gemini woman breaks more heart than woman in other Zodiac. Because she is a dreamer and always waiting for her knight shinning armor, so her love life can be complex or a mess. She hates to write a long letter, so if you write her a letter and expect a prompt reply, forget it.

Because she has a multiple personality and multiple ideas, so she hates to put them down in written proof. Because she knows what she belief today can be different tomorrow. She could communication with more than 1 language, a real gifted linguistic. If she wants to tell you any bad comments, she won’t say it straight away, but she will talk to you about many other things and accidentally come to that subject without offending you.

Normally she will not lie. She will work hard and once a while take a long rest. She can get bored and tired with her own surrounding more than at work. She never feels content with her present work, money, or reputations; she will drive to have more. Don’t ask her what is her ultimate contentment for she will not have an answer. Once you get to know her, she will be a supportive person and always be beside you. She has a beautiful dream and she loves to have someone walk side by side with her, together and equally.

H/D | Gallery

Desires what is Understood

Title: Desires what is Understood
Paring: Harry/Draco
Rating: PG-13


On the night of the Leaver's Ball, Draco ended up sitting alone, perched precariously on the wide marble railing of the balcony, resting his arm on one knee and letting his other leg dangle off into the darkness below. From this vantage point he could see the revelers inside, reflected against the glass. He watched the girls all trussed up in their pink and blue and green dresses and high heels they would be regretting in the morning, the boys with their hair pressed back, faces scrubbed, smelling like a cologne factory and shoe polish, pairing off happily and dancing badly. He had performed his requisite dances, he had inched away and let his partner get swept up by someone else. He wanted the night air, and the quiet. He rested his head against the wall.

So, this was it. School, finished. He had no precise idea what happened next, and he didn't really care. Yet. For the moment there was something tugging on him, some sadness in this leaving that the party inside just jostled an didn't quiet. It was like longing for a pause in a conversation that never came, waiting for a particular course in meal that had ended. Going to meet a train that had been delayed, or cancelled, or had been put out of service long ago.

Draco was startled when the door opened, and a black-suited figure came through. For a moment the music blared, light spilled out onto the stone floor of the balcony, and Draco heard laughter; there was a momentary shadow against the stone, sharp from the light behind it, with hair that was never meant to be anything other than a mess, the outline of glasses, thick shoulders. The door clicked shut again and Harry walked forward to the railing, putting his hands flat against it and exhaled slowly.

The first time Draco knew that Harry felt something for him was nearly two years before. It was a long time to know something like this, and he had gotten used to the idea. They were in class, potions, cutting some root or slug or some other, and Draco had put his hand over Harry's to try and show him how to slice it properly. Draco had thought nothing of it; he was holding the scalpel all wrong, Snape had explained it a million times, he would correct him and go back to stirring the cauldron. No point in losing marks over Potter's idiocy. But when he touched Harry's hand he could feel him jolt, he could feel Harry's heartbeat quicken, out of the corner of his eye he saw Harry's Adam's apple bob up and down as he choked back something like, well. Something like it indeed.

At first he had just been surprised. He didn't know Potter was that way, he didn't know Potter was the sort. It was all the same to Draco, and he was mildly flattered. After all, this was Harry Potter, getting all hot and bothered over a little touch from Draco. H could have used it to his advantage, but he didn't. In some strange way, he respected it, he treasured it, even at the beginning. In retrospect, he wondered if that wasn't when he should have stopped to wonder.

He was very raw, Potter was, very clear and honest and unable to hide much. Draco knew this because once he discovered the truth he tested it. The following week he managed to brush against Harry's thigh and saw the same thing; breath caught in his throat, cheeks turning red, a slow blink, a bit of otherworldliness in his face, as though he were daydreaming. He kept catching Harry looking at him across the Great Hall at meals, during Quidditch practices, in class.

He thought it was just a very ill-concealed crush. Draco would rise from his seat sometimes, walk across the classroom to sharpen his pencil, and then walk back, the entire time feeling Harry's eyes on him, seeing his head turn to follow him out of the corner of his eye. He wondered how Harry could bear to be so obvious about it, if he was trying to get Draco's attention, if he was looking for a fist in his face. Really now. Draco didn't so much mind, but it wasn't something that just happened at Hogwarts, and he was quite sure the others would find it endlessly amusing, disgusting, and case to attack Harry whenever possible. The press would have a heyday. It wasn't what you would call normal. The boys locker room had no screens or dividers in the showers because the boys weren't expected to be checking each other out. This sort of thing could get him beaten into the ground, if he wasn't careful. But he wasn't careful. Draco would grind the pencil sharpener, look up, and see Harry still staring at him. Was he looking to be a laughing stock, or what?

Sometimes he would stare right back, less obviously, and realized that no one else seemed to notice it. His friends were apparently chalking it up to his profound ability to daydream anytime anywhere, and sometimes they would interrupt his meditations to ask if he was alright, if his scar hurt him. Once, in Potions class, sixth year, they looked each other straight in the eye during one of these moments and Potter didn't even have the decency to blush. Draco raised an eyebrow and Potter just scowled at him. It was boggling. All that staring, why? Did Potter think Draco was a spy, that he needed constant supervision? Did Draco require the kind supervision that drifted from his face down to his chest, and lingered on his groin?

Then one day when they were having an argument, wands out, a duel threatened, Draco saw Harry's face flush, his hands shake, his eyes fill with lust and hatred and fury, and he knew that Harry wasn't trying to be obvious. He honestly didn't know the truth himself. If Draco challenged him on it, he would probably be shocked. Appalled. Horrified. Draco didn't challenge him.

It was so pretty, watching Harry's whole body transform and shiver when Draco touched him. And he found plenty of reasons to touch him. Draco would shove up against him in the halls, tug on his robes, push him toward the stairs, put a hand on his shoulder in a way that was meant to seem menacing to others but was actually very gentle. Sometimes, if the contact were great enough, he caught hints of more obvious reactions, reactions that had to be hidden with robes or dealt with in the privacy of the boys bathroom. It was flattering, really. It was an amusing little game all of his own that made Draco feel powerful, important, and endlessly desirable.

But it was also charming, in a strange way. From the beginning Draco had never wanted to make his knowledge public. It was only for him, these anxious breaths, this quivers, bit lips, heavy eyelids, quickly overheating skin. It was a private show for Draco to watch Potter tense his jaw, lick his lips, curl his fingers, he could caress him gently and then just imagine what he dreamed of that night.

And it invaded his own dreams as well, dreams of Potter, eyes shut, mouth open and quivering a little with his rapid breath, robes hanging open and Draco's lips on his neck. It was a new idea. It was Potter's idea, really. On his own Draco didn't think he'd have come up with it, not really. It wasn't as though there were any other boys who made him think this way; if it had been Weasley, or Finnigan, or Goyle (God forbid) or any of the others, no doubt he would have told everyone and let them all have a laugh. Or he would have just slapped him and told him to get a grip on himself, "But not in front of me, thankyouverymuch." But with Potter, somehow. Well, it was all different.

There was nothing unhealthy in thinking about it, was there? How could he not think about it? Detention, sixth year: polishing cutlery in the Great Hall. Potter focused on the cloth in his hand, his fingers covered in silver polish, legs crossed n the chair and knees pressed against the table. A bit of silver polish on his cheek bone. Draco stared at that bit of polish for a good twenty minutes before he lifted two fingers to Harry's face and smeared it further across his cheek. Harry looked up, surprised, and then dipped his fingers into the jar of polish dragged them on Draco's cheek in return. Those fingers touched him a little too long. They didn't look at each other. Neither of them said anything.

Potions, sixth year: Potter's calf flush up against Draco's under the table, and neither of them moved. The corridor between the Great Hall and Dumbledore's office, seventh year: they wrestled and Draco felt Potter's erection under his hand and knew that Potter felt his as well. They swore in each other’s faces and Draco got a black eye. Later that evening all Draco could think about was corduroy and flannel, and the smell of moth balls and peaches and sweat. Nothing unhealthy in thinking about it, was there?

The corridor in front of the library, seventh year, just after Christmas: Harry and Ginny Weasley. Draco had run across them accidentally, on the way to return some books. Her arms were wrapped around his shoulders, his hands slipped over her back and twining in her hair. His lips, his tongue, moving gently over hers, teasing, drawing her hesitant kiss into a wildly passionate one. She moaned. Draco watched Harry's tongue slipping in and out of her mouth and could almost feel Harry's breath on his face from twenty feet away. His eyes widened. Well. Apparently Harry knew how to kiss. His first thought after that was: there's just no way he's serious about her. Draco's stomach dropped. He was horrified with himself. He was jealous.

The Quidditch pitch, seventh year: Draco had caught the snitch, the Slytherins were roaring with delight. He stood on the grass and grinned, he was so happy he felt like he was still flying, like his feet were a good foot off the ground. Harry, dropping out of the sky and walking over to him, hand out. Harry congratulated him, defeated, but smiling. They gripped hands and Harry's lip twitched. Draco thought about that kiss and watched Harry's lips, saw his tongue, his teeth behind his smile. Harry's fingers on his wrist for a moment. Harry's breathing hitched, but it could have been from the game.

The boys locker room, just afterward: water pouring over him, soap in his hair, still feeling light and happy, he turned his head to see Harry putting his clothes on and watching him. Harry's chest and stomach red from the heat of the water, his eyes trailing over him, Adam's apple bobbing. Draco closed his eyes and didn't move. It felt so good to be looked at.

The Leaver's Ball, an hour ago: Draco danced with Pansy, and she nibbled on his neck. He glanced over to see Harry, dancing placidly with Hermione, watching him and biting his lip. Did he feel it? That burning jealousy? Draco hoped he did. He leaned closer to Pansy and kissed her. When he looked up again, Harry was gone.

"Couldn't find a replacement for your date, Potter?" Draco attempted to sound calmly amused, but the comment came out sounding rather vicious instead. Harry nearly jumped, clearly surprised to hear anyone's voice out here in the darkness, and turned to look at him. Draco had seen Harry walk into the ballroom with Ginny, and then later watched her attach herself like a leech to Seamus Finnigan's mouth. Granger had rolled her eyes and tugged Harry off to the dance floor.

"What are you doing here, Malfoy?" The same old antagonism. In spite of the fact that Harry’s voice was filled with distrust, with even with some scorn, hurt, sorrow, Draco could count on him moving closer. It was always this way. He chuckled.

"Mmm. Same as you, I assume. My date," he gestured back toward the ballroom, and watched Harry take few steps toward him, "found someone more...willing to be gnawed upon, you see." He leaned gracefully back against the wall again, watching Harry slide his hand along the railing. Pansy had nabbed Blaise Zabini at the punch bowl after he had pushed her off him for trying to give him a hickey.

Harry sighed. "Not a shock in either case, is it." He stopped for a moment and looked back into the ballroom. He made a face and stepped closer to Draco again.

"Not really." Draco smiled. Draco knew that this was how it would go, this slow and shuffling progression toward him. Harry was like an insect attracted to light; he was unconsciously drifting toward Draco even as he smirked a little at him. Draco wondered what he thought he was doing, wondered if he ever needed to explain it to himself. The way his body turned toward Draco in a room, the way he responded so wantonly (innocently) when Draco touched him. What does he call that, late at night, with his own hands on himself between his sheets?

If Draco didn't know better, he would think Harry might come right up beside him, wrap an arm around his waist, whisper something sweet, something desperate and lustful and hopelessly ineloquent into his ear, and kiss him. Kiss him the way he had kissed Ginny, that open mouth, that careful tongue. Draco exhaled slowly. Harry had stopped a few feet away, and was looking down at his shoes. He looked sad, his hair falling forward onto his face, his fingers tapping nervously on the railing. His glasses slid partway down his nose. Did he mourn the loss of that Weasley girl? Perhaps. For now, at least.

"Potter."

"Hmmm?"

Draco pulled his legs over the railing and stood, leaning back against the marble. They stood side by side, hands nearly touching against the railing. Draco closed his eyes for a moment, and then felt the heat of Harry's fingers next to his own. One last small shift, to make contact. Skin to skin. Draco opened his eyes and saw that Harry had closed his. He left one hand on the railing and turned, looking carefully at Harry's face. Such bliss there, ignorant, confused, peaceful bliss. What happens next, Draco thought, is entirely his fault.

Harry's eyes flew open when Draco put the palm of his hand against Harry's face, thumb grazing his cheekbone, fingers stroking the back of his neck. The shock had barely registered on his face when Draco leaned forward and kissed him.

Much later, after all of the confusion, the drama, the clandestine meetings and tears and bitter arguments and small betrayals, after the late night confessions and admissions, commitments and agreements; once they achieved the calm acceptance that brought them into mundane normalcy, Harry told people, playfully, that he had been very skillfully seduced by Draco. Draco never bothered to correct him.

Eclipse 15. luku (1/3)

Sama maasto jatkui jatkumistaan tasaisen pilvisen taivaan alla. Maatason ilma oli liikkumatonta ja tunkkaista, ja Dracosta se tuntui jotenkin tahmealta painaessaan häntä, vaikeuttaen ja hidastaen liikkumista, joka kipeän nilkan ja kävelykepin kanssa oli ennestäänkin työlästä. Ainakin maisema näytti sillä hetkellä hieman tasaisemmalta, ja Draco huomasi olevansa kiitollinen aaltoilevista pelloista ja harvapuisista tasangoista, jotka risteilivät heidän reittiään ympäröivien vuorien ja kukkuloiden välissä. Tavoitteena ei sitä paitsi enää ollut kulkea kovaa vauhtia, hän muistutti itselleen. Nyt tärkeää oli ennen kaikkea ympäristön tutkiminen.
Harry oli jo löytänyt orapihlajapuskan tiheikön keskeltä, ja sen piikkejä oli nyt tiukasti tungettu Dracon taskuun muiden ainesosien sekaan. Sen jälkeen etsintä ei ollut kuitenkaan vielä myöhään iltapäivälläkään tuottanut tulosta. Draco oli turhautunut, ja oli sanomattakin selvää että Harrya hermostutti. Kovastikin. Draco oli muutaman kerran yrittänyt viritellä keskustelua, mutta tuloksetta. Harry ei ryhtynyt juttelemaan, eikä hänen huomiotaan muutenkaan saanut viedyksi pois synkistä ajatuksista, joita epäilemättä kiersi hänen päässään. Synkkä mielentila huokui jokaisesta hänen askeleestaan.

Dracon linkutus oli helposti ymmärrettävissä, kun taas Harryn joka askeleella maata laahaavia lenkkareita ei selittänyt kuin silkka väsymys. Hän oli saattanut painaa päänsäkin ihan vain talvion etsiskelyn helpottamiseksi, mutta Draco epäili syyn kuitenkin olevan aivan sama kuin lysähtäneillä olkapäillä. Harryn silmien alla oli tummat varjot ja hänen kätensä roikkuivat kävellessä velttoina kyljillä. Siitä ettei häntä vaivannut pelkkä tavanomainen väsymys kielivät leuan kireys ja hänen tiukaksi viivaksi puristettu suunsa. Draco pohti mahtoikohan hänen omakin ilmeensä näyttää aivan samalta.

Muutaman kerran Harry huudahti innoissaan, luullen löytäneensä etsinnän kohteena olevat siniset kukat, mutta läheisempi tarkastelu osoitti hänen joko nähneen väärän kasvin tai pelkästään kuvitelleen koko jutun. Jos jotakin moinen sai hänet vain entistä pettyneemmäksi. Kolmannen virhearvioin jälkeen Draco päätti että oli tauon paikka, jos ei muuten niin ihan vain että Harry saisi edes hetkeksi muuta ajateltavaa.

”Harry, haluaisitko pysähtyä välipalalle?”

Harry ei edes kohottanut katsettaan vastatessaan kysymykseen kysymyksellä. ”Onko sinulla nälkä?”

Draco tukahdutti huokaisun tietäen, että oli vain yksi keino saada Harry pysähtymään. ”Vähän.”

”Selvä sitten.”

Harry ei tuhlannut aikaa vaan kaivoi päärynän säkistä, jonka hän sen jälkeen ojensi Dracolle, katsomatta tätä vieläkään silmiin. Draco otti säkin, mutta pysähtyi kesken kaiken sitä kohti kurkottaessaan. Hän ei kestänyt Harryn pitkittynyttä hiljaisuutta, mutta tavallinen keskustelu ei edennyt mihinkään. Kaivettuaan säkistä omenan hän otti mukavan asennon ja päätti valita suoran lähestymistavan.

”Mitä mietit?”

Harry vain kohautti olkiaan, mikä lisäsi Dracon turhautuneisuutta entisestään.

”Harry, et voi olla koko ajan tuollainen. Aiotko puhua kanssani, vai noudatammeko jotain vaitiololupausta koko loppumatkan ajan?” Hän odotti Harryn vastausta ja toivoi, että tarkasti lisätty ripaus ärtymystä ja huolta toimisi.

Pitkän aikaa Harry pelkästään tuijotti tyhjyyteen ja pureskeli päärynän palaa. Hän nielaisi ja odotti vielä hetken ennen kuin vastasi: ”Ei taida olla paljon mistä puhua.”

Draco kurtisti kulmiaan. ”On paljonkin mistä puhua, ja tiedät sen kyllä. Mistä puhuisit jos Granger ja Weasley olisivat täällä minun sijastani? Sanoit että uskoudut heille, eikö totta?”

Draco oli odottanut edes jonkinlaista reaktiota sanoihinsa. Joko painokasta ”Totta kai, hehän ovat ystäviäni!” tai ehkä ”Sinulla ei ole hajuakaan mistä puhun heidän kanssaan, äläkä edes teeskentele ymmärtäväsi.” Hänelle olisi jopa kelvannut vuodatus siitä kuinka paljon Harry heitä ikävöi. Hän ei ollut odottanut Harryn suupielien kääntyvän kummasti, melkein paheksuvasti alaspäin ja kulmien kurtistuvan.

Draco liikehti hermostuneesti. ”Etkö uskoudukin?”

”En niin kovasti viime aikoina”, Harry sanoi surullisesti. ”He olivat ainoat joille saatoin oikeasti puhua, mutta viime kesän ministeriökatastrofin jälkeen en ollut oikein puhetuulella. Kenenkään kanssa. Silloin kaikki ajattelivat pitkään että olin seonnut, ja jopa Ron ja Hermione sanoivat olleensa sitä mieltä, etten minä ollut ihan … En vain halunnut puhua mistään, mitä oli meneillään. Kun tulee tarpeeksi paskaa niskaan, ei oikein ole enää mitään sanottavaa.”

Ymmärrys huuhtoi Dracon lävitse. ”Niinhän se on, ettei sen tietyn pisteen jälkeen oikein enää voisanoa mitään.”

”Aivan niin.” Harry haukkasi taas päärynäänsä, mutta nielaistessaan asettui mukavampaan asentoon. Draco otti sen merkkinä siitä, että hän saattaisi haluta jutella lisää, ja odotti Harryn jatkavan.

”En halunnut enää järkyttää ketään”, Harry aloitti. ”Koskaan ei ollut hyviä uutisia kerrottavana, eikä kukaan minua kuitenkaan olisi edes uskonut. Mitä enemmän puhuin, sitä enemmän ongelmia minulle siitä aiheutui. Annoin kaikkeni AK:lle, mutta lopulta veit minulta senkin. Ei muistella pahalla… kovin. Ja sen jälkeen kun kaikki kaatui ministeriössä oikein kunnolla niskaan, minulla ei vain enää… ollut mitään sanottavaa. Hassua kyllä olen itse asiassa tainnut puhua sinulle parin viime viikon aikana enemmän kuin kenellekään sitten viime kevään. Olen silti joka tapauksessa väsynyt huonoihin uutisiin.”

Niin minäkin, Harry. Niin minäkin. ”No se oli silloin ja nyt on nyt. Eli... jos ystäväsi olisivat täällä, mistä puhuisit heidän kanssaan?”

Harry näytti huvittuneelta. ”Yksi ystävistäni on täällä.”

Draco pyöritti silmiään yrittäen turhaan vetää huomion pois punasta, jonka tiesi tihkuvan poskilleen. ”Potter, olet niin ennalta arvattava.”

”Olen vai?”

”Olet aina ollut.” Draco virnisti. ”Ja juuri nyt yrität epätoivoisesti keksiä jonkin keinon yllättää minut ja todistaa että olen väärässä, muttet keksi mitään, eikö totta?”

Harry näytti siltä kuin olisi nielaissut kokonaisen sitruunan. ”Kuule hei, aion vielä jonain päivänä tehdä jotain täysin odottamatonta ja yllättää sinut.”

Dracon virnistys leveni entisestään. ”Odotan innolla. Sisältyvätkö siihen ruohohameet, kookosrintaliivit ja tarjotillinen Mai Tai-juomia?”

Nyt Harry näytti siltä kuin olisi tukehtunut kuvitteelliseen sitruunaansa. ”Mi – mitä?”

Virnistys muuttui omahyväiseksi. ”Halusin vain nähdä ilmeesi. Ja hei, onnistuin vihdoin saamaan ajatuksesi muualle.”

Shokki Harryn kasvoilla muuttui nopeasti tiukaksi mulkoiluksi, vaikkakin hänen poskiaan kuumotti selvästi edelleen. ”Selvä. Selvä sitten. Haluat siis puhua? Selvä! Sinun olisi ensinnäkin hyvä tietää että olen parin viime viikon aikana kertonut sinulle asioita, joista en koskaan ole edes maininnut Ronille ja Hermionelle. Äläkä näytä niin yllättyneeltä. Voi olla, että jos he olisivat nyt täällä, puhuisin jopa tätäkin vähemmän. En osaa selittää miksi, enkä ole siitä kovinkaan ylpeä.”

”Ja koska huomaan kuinka suorastaan pakahdut halusta tietää mitä olen koko päivän pohtinut, vastaus on ’helvetin vähän yhtään mitään’. En voi miettiä Tylypahkaa, koska se vain pahentaa koti-ikävää. En mieti suunnitelmaasi, koska ymmärrän sen vain juuri ja juuri, ja se vain saa minut entistä hermostuneemmaksi. Ja en ole juuri miettinyt Ronia ja Hermioneakaan, koska aina kun teen niin, alan vain pohtia näenköhän heitä enää koskaan!”

Harry hiljeni töksähtäen ja näytti hieman hengästyneeltä. Draco tuijotti häntä eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Hetken kuluttua lievä vauhkous katosi Harryn silmistä ja hän puri kevyesti huultaan, huokaisten lannistuneena. ”Toivoisin silti heidän olevan täällä. Hermione voisi auttaa sinua sen teoriasi kanssa – äläkä näytä noin loukkaantuneelta. Tiedät kyllä että hänestä olisi paljon apua.”

”Sori”, Draco mutisi. ”Paha tapa. Olet oikeassa.”

Harry nyökkäsi. ”Voisitte lyödä viisaat päänne yhteen, ja olisit varmaan kiitollinen kun saisit jonkun muunkin mielipiteen asioista.”

Mukaan sujautettu kehu ei jäänyt Dracolta huomaamatta, mutta häntä vaistomaisesti inhotti tulla verratuksi jästisyntyiseen, saati että joku sanoi jästisyntyisestä olevan hänelle apua, vaikka se totta olisikin. ”Niin. Tiedän. Olet oikeassa.”

Heikko hymy nyki Harryn suupieltä. ”Ei tässä mitään. Pakko sanoa, että Hermione on kyllä loistava kriisitilanteissa. Hän pystyy selvittämään minkä tahansa ongelman. Hän on pelastanut minut lukemattomia kertoja. Ilman häntä olisin varmasti kuollut jo kauan sitten. Ja mitä Roniin taas tulee… hah, jos Ron olisi täällä, kaikki aikani menisin siihen että yrittäisin estää häntä tappamasta sinua, enkä ehtisi lainkaan pohtia kuolemista. Pystyn melkein kuulemaan hänet. ’Harry, miten voit edes istuskella hänen seurassaan! Hän on Draco-hemmetin-Malfoy! Hilleri! Hän vain odottaa tilaisuutta sinun kiroamiseesi!’ Ja hän muuttuisi niin punaiseksi että pisamatkin jäisivät toiseksi siinä vertailussa. Se – Draco, oletko kunnossa?”

Dracon sisuksiin oli asettunut nytkivä tunne, aivan kuin hitaasti käynnistyvä porttiavain. Hän oli yrittänyt olla ajattelematta asiaa sen enempää, mutta jälleen kerran häntä muistutettiin siitä, kuinka hän tasapainotteli erään erittäinkin raivoisan taistelun välimaastossa. Aivan kuten hän ei enää ollut tervetullut kotiin, ei häntä todellakaan toivotettaisi sankarina tervetulleeksi Tylypahkaankaan. Hänen ainoa lankansa ulkomaailmaan oli Harry, mutta oli sanomattakin selvää että jopa Harryn ystävät haluaisivat tämän jälkeen mieluusti nähdä hänet kuolleena. Päätään pudistellen hän puraisi viimeisen palan omenaansa, heitti siemenkodan menemään ja hilasi itsensä keppiä apunaan käyttäen jaloilleen. ”Jatketaan matkaa, jooko?”

Harry näytti hieman hämmentyneeltä mutta kömpi nopeasti jaloilleen ja lähti seuraamaan Dracoa, edelleen päärynää mutustellen. ”Näen heidät kyllä vielä”, Harry mutisi itsekseen suu täynnä. ”Minun on pakko. Ja totta kai näen.” Hän nielaisi ja alkoi taas puhua selvästi. ”Asioista tulee hyvin erilaisia nyt kun sinä olet kuvioissa, myös heidän osaltaan. Onkohan heillä aavistustakaan siitä mitä on tapahtunut, tai käsittävätköhän he että juuri sinä suunnittelit pakomme. Kuinkahan… Draco, oletko varmasti kunnossa?”

Draco oli pysähtynyt paikoilleen. Hän oli suunnitellut kävelemällä estävänsä mieltään pyörimästä ympyrää, mutta sen sijaan ympäriinsä pyörivät ajatukset estivät häntä jatkamasta kävelemistä. ”Jos haluan totuuden irti sinusta”, Draco sanoi tuskin kuuluvasti. ”Pitäisi minunkin varmaan haluta nähdä heidät.”

”Häh?”

Draco vilkaisi Harrya silmäkulmastaan, huomaten samalla Harryn kasvoille levinneen hämmennyksen. Draco pudisti itsekseen päätään. ”Olen yrittänyt välttää tämän pohtimista, mutta Harry, mitä luulet ystäviesi tekevän minulle kun pääsemme takaisin?”

”Ystävieni… tekevän… häh?”

Draco puri hammasta. Eikö hän ihan tosissaan ole tajunnut? ”Kerroinhan jo mitä luihuiset aikovat minulle tehdä, mutta en minä aidan toiseltakaan puolelta ole mitään apua saamassa. Weasley kiroaa minut heti kun saa siihen mahdollisuuden. Granger taas – en tiedä – pudottaa tosi painavan kirjaston kirjan päälleni kun nukun! Mitä he sitten tekevätkin, se ei ole miellyttävää, eikä kukaan syyttää heitä siitä! Ja jos en ole tarpeeksi nopea, heidän käsittelynsä jälkeen joudun vielä samaan syssyyn vangituksikin!”

Harry näytti vain entistä hämmentyneemmältä. ”Mistä sinä tuon nyt keksit?”

”Etkö tosiaan ole ajatellut koko asiaa?”

Harry kurtisti kulmiaan. ”En oikeastaan.”

”Kaukonäköisyys ei taida olla vahvimpia puoliasi.”

”Hei, lopeta nyt.” Harry nappasi kiinni Dracosta ja käänsi tämän ympäri niin, että he olivat kasvotusten. ”Ehken ole ajatellut asiaa, koska uskon ettei siitä kehkeydy minkäänlaista ongelmaa.”

”Ehket huomaa ongelman olemassaoloa, koska et ole ajatellut asiaa. Kuuntelehan mitä minulla on sanottavana.” Draco väänsi olkapäänsä irti Harryn otteesta ja alkoi kävellä hiljakseen eteenpäin, käyttäen kävelykeppiään sekä henkisen että fyysisen tuen tarjoajana. ”Selitin jo että tupani on melko varmasti hylännyt minut, mutta… olen ollut huolissani… pohtiessani… mitä ihan oikeasti teen sitten kun pääsen takaisin? Kuka minut muka huolii?”

Jos jotain Harry näytti loukkaantuneelta. ”Minä –”

”Tiedän mitä aiot sanoa, Harry… äläkä luule etten muka olisi siitä kiitollinen… mutta etkös sinä juuri sanonut, että jos Ron olisi täällä, sinun pitäisi estää häntä käymästä kimppuuni?”

”No, sanoinhan minä niin, mutten –”

”Tarkoitit sinä”, Draco sanoi tylysti. ”Ja olet oikeassa. He aikovat tappaa minut jos vain saavat siihen tilaisuuden.”

”Eivät kunhan olen selittänyt koko jutun! Sitten kun he ymmärtävät mitä olet tehnyt saadaksesi meidät tänne, ja mitä kaikkea olet tehnyt hyväkseni, kaikki kyllä järjestyy.”

Draco katseli häntä haikeana. ”Mutta ehditkö vakuuttaa heidät ennen kuin he tappavat minut, vai joudutko rukoilemaan puolestani sitten kun olen jo kuollut?”

Harry vaikutti siltä kuin aikoisi väittää vastaan, mutta keskeytti sen mitä sitten aikoikin sanoa ja kurtisti kulmiaan. ”Voisimmeko lopettaa kuolemasta puhumisen, jooko?”

”Ai. Anteeksi”, Draco sanoi, mutta vaikutti tarkoittavan sitä vain osittain.

Harry mulkaisi häntä. ”No, jos kerran haluat puhua kuolemasta, nyt kun aiheessa kerran ollaan…”

Yhtäkkiä Draco toivoi että olisi vain myöntänyt tappionsa kaunoja kantamatta. ”Luulin ettet halunnut puhua siitä.”

”Olen pohtinut yhtä asiaa.”

Draco kohotti epäluuloisena kulmaansa. ”Okei…”

”Älä sitten käsitä tätä väärin.”

”Auttaa kuule ihan hirveästi kun esität asian noin”, Draco tiuskaisi. Kun Harry mulkaisi häntä, hän heilautti päätään lannistuneena taakse. ”Vitsailin vain. Antaa tulla. Kyllä minä sen kestän.”

Harry nyökkäsi ja epäröi hetken, ehkä epävarmana siitä halusiko sittenkään kertoa ajatuksiaan. Lopulta hän nyökkäsi itselleen ja katsoi Dracoa kumma ilme kasvoillaan. ”Olen pohtinut tätä jo pitkään. Tiedän ettet haluaisi tehdä niin enää, mutta halusitko koskaan… tämä ei ole kovinkaan kiva kysymys, mutta minun täytyy saada tietää… halusitko koskaan ihan tosissasi tappaa minut?”

Kysymys tuntui kylmältä vesisangolliselta niskaan, ja Draco vetäisemäsi tahtomattaankin henkeä. ”Minä…  luulin niin. Ja halusin… satuttaa sinua”, hän myönsi vastahakoisesti. ”Halusin sinun kärsivän, halusin että saat maksaa.”

”Mutta halusitko…?” Harry jätti kysymyksen roikkumaan raskaana ilmaan.

”En”, Draco sanoi niin varmana että se yllätti hänet itsensäkin. Hän pehmensi äänensävyään, katsoi Harrya silmiin ja toisti: ”En halunnut.”

Harry vaikutti tyytyvän vastaukseen. Ei hän iloiselta näyttänyt, mutta hyväksyvältä. Draco rentoutui hieman, mutta sitten Harry puhkesi taas puhumaan. ”Mitä ajattelit silloin kun iskit minua sillä tikarilla?”

Draco vavahti. ”Miten voit puhua tuosta noin vain?”

Harry kohautti olkiaan.

”Selvä. Haluat siis tietää mitä ajattelin?”

”Siksihän minä kysyin.”

”Kaipa vastavuoroisuus kuuluu reiluun peliin”, Draco sanoi surullisena. ”Yksinkertainen totuus on… etten minä ajatellut mitään. Oikeastaan. Paitsi sellaisia perusasioita. Ole hiljaa. Odota oikeaa hetkeä. Äläkä anna itsesi ajatella.”

”Miksi?”

”Et näköjään aio päästää minua helpolla, niinkö?”

Harry pudisti päätään ja Draco murahti hiljaa. ”En ajatellut mitään, koska jos olisin tehnyt niin, se olisi saattanut johtaa siihen että mokaisin pahemman kerran. Kun ajattelee, tekee virheitä. Eikä minun siinä vaiheessa enää edes tarvinnut ajatella. Olin ajatellut jo ihan tarpeeksi. Suunnittelin kaappausta pakkomielteisesti koko kesän. Jäljellä ei ollut muuta kuin… itse homman hoitaminen.”

”Koko kesänkö?” Harry kysyi.

Draco nyökäytti päätään myöntämisen merkiksi. ”Voi kyllä. Itse asiassa jo ennen kuin koko loma edes alkoikaan. Olin käyttänyt pari viimeistä kouluviikkoa koston pohtimiseen, halusin tehdä edes jotain. Pääsin kotiin koulusta ja seuraavalla viikolla isäni pakeni Azkabanista. Aloin kärttää häntä lainaamaan yhtä kirotuista koruistaan, jotta voisin käyttää sitä sinuun, mutta hän sanoi, ettei typerillä leikeilläni ollut mitään sijaa sodan keskellä. Hän kertoi pimeän lordin raivostuvan jos aiheuttaisin sinulle harkitsematonta vahinkoa ennen, kuin hän itse pääsisi sinuun käsiksi, ja käski minun olla vaivaamatta häntä enää moisilla turhuuksilla.”

Draco sulki hetkeksi silmänsä muistellessaan tapahtumia, jotka olivat lopulta johtaneet hänen nykyiseen tilanteeseensa. Hän oli silloin ollut niin kovin tyytyväinen itseensä. Niin kovin omahyväinen. Nyt muisto sai hänen olonsa ilmeisen epämukavaksi. Hän avasi silmänsä ja huomasi Harryn tuijottavan kasvoillaan ilme, joka vaati häntä kertomaan lisää. Draco huokaisi ja jatkoi:

”Pidin matalaa profiilia muutaman päivän. Sitten eräänä iltana kuulin sivusta kuinka Bellatrix-täti sanoi pimeän lordin haluavan napata sinut Tylypahkasta käsin, koska se oli ainoa paikka josta käsin hänpystyisi siihen. Silloin sain idean. Minähän olin Tylypahkassa; voisin hoitaa homman. Joten anelin lupaa isältäni. Jatkuvasti. Hän harkitsi asiaa, mutta äiti kieltäytyi sallimasta minun tehdä sellaista. Hän vastusti hyvin harvoin isääni päin naamaa, ja olen tuskin koskaan nähnyt hänen heittäytyvän tunteelliseksi, mutta sillä kertaa hän kirkui, huusi ja jopa hajotti pari viinilasia, jotka isäni oli antanut hänelle syntymäpäivälahjaksi. Minulla ei ollut hajuakaan miksi hän vastusti asiaa niin kovasti. Ehkä samasta syystä kuin hän ei halunnut minun menevän Durmstrangiin, mutten koskaan oikeastaan saanut tietää syytä siihenkään.”

”Jatkoin kuitenkin odottamista, ja eräänä iltana Bella-täti tuli taas kylään. Kysyin isältä uudelleen lupaa, tädin edessä. Hänen mielestään idea oli loistava. Epäilen Bella-tädin kertoneen pimeän lordille itse, koska seuraavana päivänä isäni sanoi että voisin hoitaa homman. En tiedä oliko hän asiaan tyytyväinen vai ei; luulen, ettei hän uskonut minun pystyvän siihen. Kun sitten onnistuin, hän oli tietenkin ylpeä minusta. Siis todella ylpeä, ensimmäistä kertaa varmaan koskaan. Äiti taas oli raivoissaan. Hän ei puhunut isälle, ja minullekin tavallista vähemmän. En vieläkään ymmärrä miksi… olisin luullut hänen olevan ylpeä.”

Sen kuullessaan Harry nojautui taaksepäin ja hymähti matalasti kurkustaan. Draco asettui hetkessä puolustuskannalle. ”Mitä?”

”Kunhan vain teen uusia havaintoja.”

Draco mulkaisi häntä synkästi. ”Ai, nyt aloit leikkiä jotain psykoanalyytikkoa niinkö?”

Harry kurtisti kulmiaan ja pudisti kiivaasti päätään. ”En! Ei mitään sellaista. Opin vain… uusia asioita sinusta. Se on kiinnostavaa.”

”Voi kuinka hienoa. No, kiva kun voin tarjota moista viihdettä.”

”En minä sitä tarkoittanut! Siis että… minusta on kiva oppia asioita sinusta. Siinä kaikki.” Hän nyökäytti päätään. ”Voisitko… jatkaa kertomusta?”

Draco oli vähällä kieltäytyä, mutta Harry näytti aidosti kiinnostuneelta. Draco ei ollut puhunut tästä aiheesta koskaan aiemmin, ja ajatus kyseisten asioiden paljastamisesta sai hänet tuntemaan olonsa hieman alastomaksi, mutta olihan hän jo ennestäänkin kertonut Harrylle paljon. Hän voisi ihan yhtä hyvin kertoa loputkin tarinasta. ”Olet varmasti jo huomannut, etteivät vanhempani ole mitään kovin lämpimiä ja hupsuttelevia ihmisiä. Opin ettei heiltä kannata odottaa kiintymyksenosoituksia. Luultavasti suurilta osin siksi, että isäni halusi valmentaa minua pimeän lordin palvelukseen… eikä lämpöisellä hupsuttelulla oikein pärjää sillä uralla, kuten hyvin tiedät. Hellyydenpuutteesta huolimatta halusin silti heidän huomiotaan, ja olin valmis tekemään mitä tahansa sen eteen. Yritinpä mitä tahansa tehdäkseni heihin vaikutuksen… se ei oikein toiminut. Mutta tällä kertaa, kun nappasin sinut, isäni vaikutti olevan ihan oikeasti ylpeä, vaikkakaan äitini ei edelleenkään puhunut minulle. En silloin pahemmin ajatellut asiaa, mutta nyt toivon, että olisimme jutelleet ennen kuin… ennen kuin lähdin.”

”Vanhempasi… en koskaan oikeasti osannut ajatella heitä sellaisina.”

”Millaisina?”

”Vanhempina.” Harry kuulosti kumman nololta.

Draco tuhahti synkkänä. ”No, sikäli kun minä tiedän, tapaamisesi isäni kanssa eivät ole olleet mitään kovin miellyttäviä.” Hän riiputti päätään. ”Olen kuitenkin huolissani heistä.”

Harryn silmät laajenivat äkisti. ”Jestas, ihan unohdin. Sanoit… Sanoit että Voldemort…” Hänen äänensä hiipui kuulumattomiin.

Draco kohautti olkiaan. ”Sinulla oli tarpeeksi mietittävää omien ongelmiesi kanssa, mutta minä olen huolissani sekä sinusta että heistä. En tiedä mitä hän on tehnyt, tai aikoo tehdä heille. En edes tiedä onko kyseessä pelkkä juoni minun pelottelemisekseni.” Hänen äänensä värisi. ”Tappaisiko hän heidät, Harry? Minut saadakseen?”

”Minä… toivoisin voivani sanoa ei –”

”Älä kaunistele. Kakaise ulos vaan.” Draco yritti kaikesta huolimatta kovettaa itsensä pahimman varalta.

”En sulkisi Voldemortin kohdalla mitään pois laskuista.”

Sen kuuleminen sattui, mutta Draco tiesi että hänen oli kuultava se. Se jätti tuskaisen möykyn vatsaan ja tyhjyyden rintaan, mutta hän kestäisi sen. Hänen oli pakko kestää. ”En voi pelastaa heitä, enhän?”

Harry hiljeni hetkeksi, ja sitten hänen kasvonsa sulivat järkyttyneeseen ymmärrykseen. ”Siksi sinä siis halusit ottaa takaisinpaluun riskin!”

Draco saattoi vain nyökätä.

”Mikset sanonut mitään?”

”En voinut. En tiennyt mitä sanoa. Olit ennestäänkin niin poissa tolaltasi.”

”Draco… nyt ovat kyseessä sinun vanhempasi. Saatan vihata heitä, mutta ymmärtäisin kyllä. Ainakin paremmin kuin sen sinun itsetuhoisen ’paljastan itseni ja katson vain mitä siitä seuraa ilman sen erikoisempaa syytä’ – suunnitelmasi. Haluatko… haluatko mennä takaisin?”

Tässä oli ongelman ydin. Dracon suurin este: hänen päänsä perukoilla nakuttavat pohdinnat ja varaukset. Hänen oli puettava ongelmansa sanoiksi; levitettävä se Harryn kuultavaksi. Jos sen saisi sanalliseen muotoon, sen voisi kukistaa. Hän puhui hitaasti, harkiten tarkkaan kaikkea sanomaansa. ”Pimeän lordi sanoi tappavansa minut joka tapauksessa… mutta että jos menisin takaisin, hän säästäisi vanhempani. Hän sanoi jo tappaneensa äitini… mutta nyt hän uhkaa tappaa isäni. Jos en mene takaisin, sinun kanssasi, hän tekeekin niin. Ajattelin että jos menisin takaisin, ilman sinuakin, olisin voinut väittää hänelle yrittäneeni tuoda sinut mukanani, mutta että olisit taistellut vastaan. Olisin käyttänyt nilkkavammaa todisteena. Sillä tavoin olisit voinut edelleen yrittää päästä Tylypahkaan, ja minulla olisi ollut mahdollisuus vanhempieni pelastamiseen.” Hän pidätti hetken henkeään. ”Haluan… mennä takaisin… mutta haluan myös pysyä kanssasi. Joten minä –”

”Annoit minun tehdä päätöksen puolestasi.”

Draco nyökkäsi nöyränä.

”En voi päättää sellaisesta, Draco. En voi olla vastuussa siitä mitä tapahtuu sinulle tai – niin paljon kuin heitä inhoankin – vanhemmillesi. En voi päättää jäätkö vai et.”

”Tiedän. Joten päätin itse.”

”Ja…?”

”Olen edelleen täällä, eikö?” Hän odotti että Harry mutisi myöntävästi jotain mikä kuulosti suunnilleen ’joo, niin kai’:lta. ”Ja mitä isääni tulee… hän on vahva. Hän osaa huolehtia itsestään. Hänhän pakeni Azkabanistakin. Ja äitini taas… isä huolehtii hänestä. He pärjäävät kyllä. Vai mitä?”

Harry epäröi hieman liian pitkään. Kun hän huomasi Dracon olkien äkisti lysähtävän, hänen silmänsä laajenivat. ”Draco, olen varma että vanhempasi –”

”Lopeta. Käskinhän olemaan kaunistelematta. Älä tee niin. Minun ei olisi edes pitänyt kysyä sinulta sellaista.”

”Kysyn vielä kerran: haluatko mennä takaisin heidän vuokseen?”

Draco painoi päänsä. ”Kerroinhan jo mitä tapahtuisi jos menisin takaisin. Sinä kuolisit. Minä kuolisin. Äitini saattaa jo joka tapauksessa olla kuollut. Hän oli se joka ei alun alkaenkaan halunnut minun ryhtyvän tähän, ja katso mitä tapahtui. Miksen kuunnellut häntä?”

Harryn poskea nyki hymy. ”Milloin sinä muka olet ketään kuunnellut?”

Draco palautti eleen. ”Totta.” Hänen kasvonsa synkistyivät taas. ”Mitä mahdollisuuksia minulla muka oli? Siis ihan totta? Ehkä äiti oli oikeassa. Tosi monet olivat yrittäneet saada sinua pois koulusta. Isäni kertoi Dumbledoren joukkojen pysäyttivät heistä suurimman osan ennen kuin he edes pääsivät lähellekään Tylypahkaa. Ainoastaan yksi onnistui, ja hänetkin napattiin melkein heti sen jälkeen. En koskaan edes harkinnut epäonnistumisen mahdollisuutta, mutta mitä jos niin olisikin käynyt?”

”Öö… sitten emme olisi täällä.”

Draco veti syvään henkeä, tuntien tuskan pistoksen ontossa kohdassa rintaansa.

"Draco?"

Hän nappasi Harrya hihasta ja pysähtyi, katse tarkasti Harryn kasvoissa. ”Mitä tapahtuu kun joku epäonnistuu pimeän lordin antamassa tehtävässä?”

Draco odotti kunnes näki ymmärryksen välähtävän Harryn kasvoille, ja nyökkäsi sitten päästäen samalla irti Harryn hihasta. ”Olin niin keskittynyt sinun kaappaamiseesi etten kertaakaan edes tosissani pohtinut riskejä. Sillä ei ollut väliä. Onnistuin kaappaamaan sinut, mutta vaihdoin puolta ennen kuin ehdin suorittaa ’tehtäväni’ loppuun. Olen hänelle pelkkä epäonnistuja, ja petturi. Tiedät kyllä mitä hän pettureille tekee. Joten nyt minulla on uusi tehtävä – itse itselleni määräämä – mutta vaikka onnistuisinkin saamaan meidät molemmat elossa kotiin, se tekee minusta pimeän lordille vain entistä isomman petturin. Joudun entistä kauemmas sieltä missä minun olisi pitänyt olla; tämä on suorastaan täysi vastakohta sille mitä minun piti tehdä. Onko puheissani mitään järkeä?”

”On kyllä.”

”Sitä vain että jos – kun pääsemme takaisin… voi helkkari soikoon, olen jo ihan tarpeeksi suuressa vaarassa Tylypahkalaisten ystäviesi ja ministeriön vuoksi, mutta pahin vaara on pimeän lordi. Hän löytää minut. Olen ihan varma että hän on nyt minulle melkein yhtä vihainen kuin sinulle. Etkö tajua, Harry? Molemmilla puolilla halutaan minut kuolleena. Kummallakaan suunnalla ei häämötä ulospääsyä. Ei turvapaikkaa. Olen merkattu mies. En saata edes kuvitella mitä tapahtuu jos epäonnistun huomisiltana, mutta vaikka onnistuisinkin, Tiedät-kai-kuka haluaa vain entistä enemmän tappaa minut. Tiedät ettei häntä pysäytä mikään.”

”No…” Harry aprikoi hetken itsekseen. ”Olet pian Tylypahkassa. En usko että Voldemort pääsee sinuun käsiksi Tylypahkan muurien sisäpuolella, ei Dumbledoren ollessa siellä.”

”Harry, minä pystyin –”

”Älä aloita tuota. Tiedän että kaappasit minut. Mutta kuule, olen vähän miettinyt… Dumbledore on aika tarkkanäköinen. Tiedän että pidät häntä hieman kahelina, mutta jos hän olisi, miksi Voldemort sitten pelkäisi häntä? Ja pohdin että ehkä… ihan vain ehkä… suunnitelmasi onnistui koska Dumbledore ei pitänyt sinua pahana ihmisenä. Hänellä on tapana olla ihmisten suhteen oikeassa. Ehkä hän ajatteli ettet tosissasi tekisi mitään kovin kamalaa.”

Draco tuhahti pilkallisesti. ”Eikö se juuri todista ettei hän ole ihmisten suhteen kovin tarkkanäköinen?”

”Sinä pakenit kanssani, jos satuit unohtamaan.”

Draco vain kohautti olkiaan vastaukseksi.

”Sitä paitsi, sinä kaappasit minut… mutta kenet ne muka sinun perääsi lähettäisivät? Crabben tai Goylen vai? Uskotko tosissasi, että joku heidän kaltaisensa onnistuisi kaappaamaan sinut?”

Draco kallisti päätään sivulle puolittain hymyillen. ”Tiedätkös… tuo itse asiassa sai oloni hieman paremmaksi. Ei kovin paljon, mutta kuitenkin edes vähän.”

”Kiva kuulla.”

Draco käytti tilaisuutta hyväkseen aihetta vaihtaakseen ja alkoi taas kävellä eteenpäin, todeten kepeästi: ”Tiedätkö mikä on hassua? Alan ihan oikeasti kaivata Gregiä ja Vinceä.”




Harryn oli täytynyt ymmärtää hänen tarkoituksellinen aiheenvaihtonsa, koska hän vaihtoi nopeasti samaan huolettomaan äänensävyyn."Mitä hassua siinä muka on? Sinähän sanoit heidän olevan ystäviäsi jotakuinkin siksi, että sitä oletetaan heiltä, mutta eivätkös he silti ole olleet ystäviäsi jo siitä saakka kun olit ihan pieni?

”Joo.”




”Sitten on ihan luonnollista kaivata heitä.” Harry taputti häntä olalle. ”Ja kuka tietää? Ehkä saat puhuttua heihin hieman järkeä kun pääsemme takaisin. Olet koko elämäsi ajan saanut heidät tekemään melkeinpä mitä vain tahdot, vai kuinka? Ehkä saat heidät tähänkin mukaan.”

Eclipse 15. luku (2/3)

Draco kohautti itsekseen olkiaan ja onnistui viivyttämään hetken vastaustaan pienen kuopan läpi haparoidessaan. Hetken kuluttua hän kuitenkin tunsi Harryn vastausta vaativan katseen tuoman paineen. Hän huokaisi. ”En tiedä. Olen kai aina ajatellut meidän olevan ystäviä koska vanhempamme pyörivät samoissa piireissä. Otin vain… itsestäänselvyytenä että he olivat aina läsnä. Nyt olen poissa niistä piireistä.”
”Mutta kyllähän teistä kaikkena sinä yhdessä vietettynä aikana on täytynyt tulla enemmänkin kuin pelkkiä tuttavia?”

Dracoa houkutti kyllä uskoa niin, mutta hän tiesi paremmin. Hänellä oli kuitenkin lämpimiäkin muistoja kahdesta lempikorstostaan. ”Tiedätkö, kun olimme vielä pieniä, ennen Tylypahkaan tuloa, Vincent ilmestyi eräänä päivänä meille itkien. Hänen isänsä oli sanonut hänelle ’häivy ulos talosta senkin arvoton surkki’. Vincent ei näyttänyt merkkiäkään taikavoimista ennen kuin täytti kahdeksan, ja hänen isänsä oli hänelle melko tyly kunnes hän sai Tylypahkan kirjeensä. Otin hänet sinä päivänä vähän niin kuin siipieni suojaan ja aloin opettaa hänelle lempikirouksiani sauvalla, jonka isoisä oli isältä salaa antanut minulle. Se sai Vincentiin lisää itsevarmuutta ja hän ajatteli ehkä vielä joskus onnistuvansa tekemään isänsä ylpeäksi. Hän oli tosi uskollinen, tekisi mitä vain puolestani.”

Harry ei sanonut mitään, ja Draco oli kiitollinen siitä että saattoi rauhassa uppoutua muistoonsa.

”Gregory on heistä se fiksumpi. Hän osaa jopa olla jossain määrin ovela silloin kun ei etsi uhreja murskattavaksi. Luulen että hän alkaa seurustella Eleanor Bulstroden, Millien pikkusiskon, kanssa vuoden loppuun mennessä. En kyllä haluaisi nähdä niitä lapsia.”

Harry jopa naurahti huvittuneena sen kuullessaan, ja se sai Dracon virnistämään. ”Luulen että samoin käy Ronille ja Hermionelle”, Harry sanoi. ”jos he nyt koskaan tajuavat asiaa samaan aikaan.”

Tällä kertaa Draco purskahti nauruun. ”Heistä nyt tietää jokainen. Se on ilmiselvää. Jopa minä huomaan kuinka he tappelevat kuin aviopari. Surullista. Niillä lapsilla tulee olemaan kamalin tukka –”

”Draco!” Harry kivahti, mutta Draco tiesi tämän silti naureskelevan mielessään kuvalle lapsijoukosta, joilla kaikilla oli tuuhea punainen hiuspehko. ”No entä sinä sitten? Eikö vanhalla kunnon Pansy Parkinsonilla ole mahdollisuuksia avioliiton ikuiseen autuuteen?”

Ajatus sai välittömästi Dracon vatsan vellomaan. ”Olenhan jo kertaalleen selittänyt sinulle, Potter, että kestin Pansyn teennäistä hymyä vain koska se piti isäni tyytyväisenä. Sitä paitsi mitä enemmän yritin päästä Pansysta eroon, sitä enemmän hän takertui. Minulla ei olisi sydäntä määrätä sitä mopsinaamaista niljaketta edes Vincentin vaivoiksi.”

”Et taida koskaan kertoa minulle kenen kanssa oikeasti haluaisit seurustella?”

Draco mulkaisi Harrya salaperäinen ilme kasvoillaan. ”Sanotaanko vaikka näin: Tylypahkassa ei ole sellaisia tyttöjä, joista olisin yhtään kiinnostunut.”

”No, ehkä Crabben voisi muuttaa tytöksi”, Harry totesi heti perään.

Draco melkein kompastui omiin jalkoihinsa ja pysähtyi. ”En osaa päättää tekeekö tuota ajatellessa mieli itkeä vai oksentaa.”

”No jos aiot oksentaa niin ole kiltti ja tähtää toiseen suuntaan.”

Draco mulkaisi häntä ja sanoi: ”Myötätuntosi on suorastaan tyrmistyttävää. Sitä paitsi jos Vince olisi tyttö, Gregory unohtaisi hetkessä Eleanorin ihan kokonaan.”

”Hmm, olenkin aina ollut sitä mieltä että ne kaksi ovat aika läheisiä”, Harry sanoi sen kummempia ajattelematta.

Draco yllättyi Harryn sanoessa sellaista ja kohotti kulmaansa. ”Tiedätkö, itse asiassa löysin heidät kerran pikkuruisesta komerosta nukkumasta yhdessä, ilman kaapuja.”

”Ihanko totta?” Harry kysyi epäuskoisena.

”Joo. Ja koko juttu oli muutenkin tosi outo. He olivat käyttäytyneet kummallisesti koko illan ja juoksivat yhtäkkiä yhdessä pois paikalta. Lopulta löysin heidät komerosta. Kesti ikuisuus saada heidät hereille, ja heidän kasvonsa olivat yltä päältä kakkukuorrutteessa.”

Hetkeksi Harryn kasvoille piirtyi täysi hämmästys, mutta seuraavaksi hän jo rojahti lähintä puuta vasten nauraen niin kovin, että kyyneleet valuivat silmistä. ”Ei voi… unohdin kokonaan … olisi pitänyt tajuta… hahaha!”

Draco seisoi vieressä ja tuijotti häntä, pohtien oliko Harry viimein tullut hulluksi. ”Öö, Harry?”

”Tuo on hauskin… en voi uskoa että he olivat edelleen… ha!”

”Voisitko ystävällisesti selittää tämän käsittämättömän hauskan vitsin, koska minulta on ilmeisesti mennyt jotain ohi”, Draco sanoi hieman kärsimättömyyttä äänessään.

Naurettuaan vielä hetken holtittomasti, Harry pakottautui hiljenemään, nojautui eteenpäin ja hilasi itsensä jaloilleen. ”Pitkä juttu”, hän sanoi nopeasti, edelleen hengästyneenä. Hän vilkaisi alaspäin kuin olisi nähnyt jotain silmäkulmastaan. ”Katso! Talvio!”

Dracolla kesti hetki tajuta, ettei kyseessä ollut mikään Harryn hämäystaktiikka; hän oli ihan oikeasti löytänyt kasvin. Dracon uteliaisuus Harryn naurukohtausta kohtaan oli nopeasti peittynyt riemun alle. Hän polvistui niin nopeasti kuin suinkin pystyi ja alkoi varovaisesti poimia pieniä sinisiä kukkia varsineen kaikkineen.


”Enää kaksi ainesosaa puuttuu”, Harry sanoi hiljaa, nykiessään pieniä kasveja maasta. ”Enää kaksi.” Hän katsoi Dracoa. ”Me tosiaan pystymme tähän, vai mitä?”

Draco vilkaisi Harrysta kädessään oleviin kukkiin ja sitten takaisin Harryyn. Kooten kasvoilleen mahdollisimman urhean hymyn, hän nyökkäsi. ”Joo, niin pystymme.”

Kun Draco otti taskustaan nenäliinan johon taittelisi talvion, hän vilkuili jatkuvasti Harrya. Tuntui hyvältä nähdä tämän taas nauravan. Tuo oli se Harry josta hän alkoi välittää todella paljon, ja se Harry joka hänen nyt tarvitsi nähdä.

Kun kukat olivat Dracon taskussa ja he molemmat taas jaloillaan, eteenpäin kävellen, Draco tuuppasi Harrya kepeästi olkapäällään. ”No, Potter, kerro mitä hemmettiä oikein teit Vincelle ja Gregorylle?”

”Öh…”

*********

Kun Harry oli saanut kerrottua monijuomaliemi-episodista, Dracoa huvitti niin kovasti että hän huomasi mielessään onnittelevansa Harrya tämän loistavasta suunnitelmasta. Tai tarkemmin sanottuna Grangerin loistavasta suunnitelmasta. Toki hän oli edelleen loukkaantunut siitä, että Harry Potterin oli onnistunut juonitella itsensä Luihuisen oleskeluhuoneeseen aivan hänen nenänsä edestä, mutta mielikuva Vincentistä ja Gregorystä lappamassa suuhunsa taikajuomalla terästettyjä herkkuja… se oli yksinkertaisesti liian mahtava.

”Sanoin heille aina että moinen ruokahalu koituisi vielä kohtaloksi”, Draco huudahti melodramaattisesti.

”Älähän nyt, emme me heitä myrkyttäneet.”

”No, se johtuu mitä luultavimmin siitä että Granger keitti liemen. Jos sinä tai Weasley olisitte tehneet sen…” Hän hiljeni merkitsevästi, ja sai siitä palkakseen hyväntahtoisen töytäisyn Harryn suunnalta. ”Hei, varovasti! Muistathan että nilkkani on murtunut?”

”Joo, tiedän”, Harry sanoi kepeästi. ”Miten voit?”

”Tuntuu kuin voisin tanssahdella velhovalssin tahtiin.” Harryn pilkallisen paheksuvan ilmeen nähdessään Draco pyöritti silmiään. ”Ei tunnu yhtään paremmalta sen puoleen kuin huonommaltakaan. Pärjään ainakin siihen saakka kunnes täytyy kiivetä seuraavalle kukkulalle.”

”Taidamme itse asiassa onnistua pysyttelemään jonkin aikaa tässä laaksossa”, Harry sanoi vetäessään sauvansa esiin. Hän loitsi nopeasti ”Suuntaa minut” ja nyökkäsi tyytyväisenä. ”Se kulkee suurimmilta osin etelään päin.”

”Hienoa… Harry, muistatko professori Verson sanoneen mitään siitä missä näitä tarvitsemiamme kasveja yleensä kasvaa?”

”Ei hajuakaan.” Harry astui kaatuneen puun yli ja tarjosi kättään auttaakseen Dracoa. ”Eikös mistelinoksia yleensä kasva suurissa puissa? Niitä on täällä joka puolella, joten se pitää vain löytää. Mutta minulla ei ole aavistustakaan millaisesta paikasta marjakuusen löytäisi.”

Draco inahti siirtäessään painonsa kipeälle nilkalleen ja huokaisi sitten helpotuksesta saadessaan molemmat jalkansa sekä keppinsä takaisin maahan. ”Sitten täällä on kyllä paljon puita joissa saattaakasvaa mistelinoksa… Mutta olen nähnyt marjakuusien kasvavan pelkästään vanhoilla hautausmailla. Sellaisia oli ennen muutama myös Malfoyn kartanon mailla, mutta äiti poistatti ne.”

”Ai”, Harry sanoi poissaolevasti. ”Miksiköhän.”

”Ei hajuakaan. Hän taisi sanoa, ettei pitänyt niiden erittämästä taikuudesta. Ehkä ne muistuttivat häntä kuolemasta. Sellainen ei ole kovin mukavaa joka kerta kun haluaa mennä kävelylle puutarhaan.”

”Voldemortin sauva on valmistettu marjakuusesta.”

Draco kohotti kulmaansa. ”Miten ihmeessä olet törmännyt tuollaiseen tiedonmuruun?”

Harry vain kohautti olkiaan ja Draco tulkitsi sen vihjeenä siitä, ettei Harry liiemmin halunnut kertoa yksityiskohtia. Hetken kuluttua Harry sanoi: ”Hänen sauvassaan tosin on sama ydin kuin minunkin. Sulka samalta feenikslinnulta. Mutta minun sauvani on tehty piikkipaatsamasta.”

”Vai piikkipaatsamasta?” Draco pohdiskeli ääneen tietoa sulatellen. ”Sepä vasta mielenkiintoista symboliikkaa. Täytyy tutkiskella asiaa jahka pääsemme takaisin kotiin.”

”Miten niin mielenkiintoista?”

”No, mielenkiintoista koska marjakuusta pidetään yleisesti kuoleman puuna, kun taas piikkipaatsamassa on vahvaa suojaavaa taikuutta. En tiedä asiasta paljoakaan, mutta kuten sanoin, tutkin jutun sitten kun pääsemme kotiin.”

”Kotiin… Tylypahkaanko?”

Draco tunsi vatsansa välittömästi hypähtävän. ”Tiedät mitä tarkoitan. Joo, Tylypahkaan.”

Harry nyökkäsi myötätuntoisena. ”Draco, luuletko että menet enää koskaan takaisin kotiin?”

Kysymys tuli niin yllättäen, että Draco alkoi jo vastata ennen kuin edes tajusi mitä häneltä kysyttiin. ”No, minä – ai.” Hän yritti mulkaista Harrya, mutta onnistui pelkästään kurtistamaan kulmiaan nyrpeästi. ”Osa minusta haluaa sitä epätoivoisesti, kun taas toinen osa on liian peloissaan. Ehkä jonain päivänä… jos Tiedät – ei, kun Tiedät-kai-kuka on poissa, voin mennä takaisin.”

Harry nyökkäsi synkkänä. ”No, siinä tapauksessa minun täytyy lyödä hänet, vai mitä?”

Draco kurtisti kulmiaan. ”Tuo nyt ei ole ihan sellainen syy jota olettaisin sinun käyttävän motivaationa hänen päihittämisessään.”

”Onhan se ihan yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin?”

”Eipä oikeastaan.”

”No mikä sitten muka on hyvä syy?” Harry sanoi vihaisesti. ”Minun täytyy päihittää hänet, koska se typerä ennustus niin sanoo, ja haluan päihittää hänet lukemattomista syistä, joten mikäpäs siinä yksi uusi syy lisätessä?”

”No kun asian ilmaisee noin… okei. Kunhan varmistat että minun syyni on listan kärjessä, koska minähän tulen aina ensimmäisenä, eikö vain?”

”Ehdottomasti”, Harry sanoi täysin vakavalla äänellä, mutta kurottikin sitten yhtäkkiä taputtamaan kevyesti mutta erittäin holhoavasti Dracon päälakea.

”Lopeta!” Draco tiuskahti, lätkäisten Harryn käden pois kuin surisevan mäkäräisen.

”Toki”, Harry sanoi, mutta hetkeä myöhemmin pörrötti jo perusteellisesti Dracon hiuksia.

”Merlin! Älä!” Draco kiljui muka kauhuissaan. ”Tee mitä tahansa kunhan jätät hiukset rauhaan! Teet minusta selvää! Aaaah!” Hän tönäisi Harrya ja suoristi kovalla tohinalla hiuksiaan niin hyvin kuin pystyi.

Harry nauroi hänelle sydämellisesti. ”Älähän nyt, Draco. Tiedäthän että sotkuiset hiukset ovat uusinta muotia. Siinä on sitä tyttöjen rakastamaa vimmaa. Voisit ehkä myös värjätä hiuksesi mustiksi.”

Draco käänsi päänsä ja kieltäytyi kohtaamasta Harryn huvittunutta katsetta. ”Suoranainen muodin itsemurha”, hän mutisi itsekseen. ”En käsitä miten sinun edes annetaan kulkea ihmisten ilmoilla tuollainen moppi päässä. Ja kehtaatkin ehdottaa että koskaan muokkaisin upeita tavaramerkkikutrejani mistään hinnasta –”

Hänet keskeytti katkeavan oksan napsahdus ja terävä, yllättynyt huuto.

”Harry!” Draco käännähti ympäri ja katsahti paikkaa, jossa Harry oli hetki sitten seisonut, mutta jossa ei enää näkynyt ketään. Sitten kuului voihkaisu. ”Harry?”

”Täällä alhaalla… tätä minä juuri kaipasinkin… toinen hemmetin kolo keskellä maata. Auts, pyllyparkani.”

Draco otti askelen eteenpäin ja katsoi alas, hämmentyneenä siitä ettei ollut huomannut koloa aikaisemmin. Harry istui leveässä, noin kuusi jalkaa syvässä neliskulmaisessa kuopassa, jossa kasvoi niin paljon köynnöksiä ja kasveja, että se sulautui maisemaan miltei täydellisesti.

”Nämä taitavat olla jonkun vanhan talon perustukset”, Harry sanoi, nousten kankeasti jaloilleen ja hangaten takamustaan. ”Ai, tuo sattui. Ehkä nyt opin katsomaan minne astun. Mutta katsopa, täältä köynnösten alta erottuu kiviä. Ihan kuin tässä olisi ollut mökki joskus aikoja sitten.”

”Joo. Oletko kunnossa?”

”Kunnossa ollaan”, Harry sanoi poissaolevasti, edelleen takalistoaan hangaten ja ympärilleen katsellen. ”Jää varmaan ikävä mustelma, mutta ei mitään sen pahempaa. Kasvit pehmensivät pudotusta. Miksiköhän tällaisessa paikassa on mökin jäänteet?”

”Ei aavistustakaan”, Draco vastasi. Hän kohotti katseensa ja silmäili ympärilleen. Ensin hän ei nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta kun katseli tarkemmin… ”Vähän matkan päässä tuolla suunnalla on kiviseinä”, hän sanoi osoittaen olkansa yli. ”Ja saatan olla väärässä, mutta luulen että tuolla hieman edessäpäin ovat toisetkin perustukset.”

”Ihanaa”, Harry sanoi, mutta hänen äänensävystään kuuli, ettei häntä tosiasiassa kiinnostanut. ”Asutusta. Juuri sitähän me etsimmekin. Harmi vain että olemme, no, muutaman sata vuotta myöhässä.”

”Tämä saattaisi kyllä itse asiassa olla merkki siitä että lähestymme Tylypahkaa. Sehän on ikivanha linna… tiedän että sen lähistöllä oli ennen kyliä.”

Harry vaikutti pohtivan asiaa. ”Ehkä olet oikeassa. Mutta aivan ensiksi minun täytyy päästä pois tästä hemmetin kuopasta.” Hän käveli kuopan reunalle häntä ylhäältä katselevan Dracon alapuolelle.

Draco virnisti hänelle hellästi. ”Sinulla taitaa olla tapana oppia asiat kantapään kautta, vai kuinka?”

Harry mulkaisi häntä. ”Voisitko nyt vain tukkia turpasi ja auttaa minut ylös?”

Draco nauroi ja kurotti kädellään kuoppaan. Hetkeä myöhemmin, pienen ponnistelun seurauksena hänen oli onnistunut vetää Harrya sen verran ylöspäin, että tämän onnistui kiivetä perustuksen sammaleisia kiviä pitkin ylös. ”Muistan jopa nähneeni ikivanhan kartan Tylypahkaa ympäröivistä alueista”, Draco sanoi Harryn puistellessa multaa vaatteistaan. ”Se oli isäni kirjastossa. Siinä näkyi pieni jästikylä pohjoiskoilisessa, noin kolmenkymmenen mailin päässä Tylypahkasta, ja tämä saattaisi olla se. Joten nyt meillä on edes aavistus siitä missä ehkä olemme.”

”Mitä tälle paikalle oikein tapahtuu? Selvästikään täällä ei asu enää jästejä.”

”No, tässä osassa Skotlantia oli ennen jästejä, mutta vuonna 1793 he alkoivat tulla aivan liian lähelle Tylypahkaa metsästyspartioineen. Niinkin lähelle että olisivat saattaneet läpäistä linnaa ympäröivät illuusiot, etenkin jos heidän joukossaan olisi sattunut olemaan tietämätön jästisyntyinen noita- tai velholapsi – etkö ole koskaan lukenut ’Tylypahkan historiaa’?”

Harry voihkaisi. ”Älä nyt sinäkin!”

”Mitä?”

”Ei mitään. Jatka vain. Mitä olit sanomassa?”

Draco päätti olla välittämättä Harryn oudosta käytöksestä. ”Hetkessä koko kylä oli siirretty toiseen paikkaan ja jästien muistot muunneltu, ja illuusiot ja jästinkarkoitusloitsut oli korvattu kokonaan uusilla ja vahvemmilla.”

”Sellainen ei jotenkin tunnu oikein reilulta”, Harry sanoi hitunen uhmaa äänessään. ”Siirtää nyt kokonainen kylä ilman asukkaiden suostumusta.” Hän lähti taas kävelemään eteenpäin, vaikkakin hieman kankeasti.

Draco pudisti itsekseen päätään ja lähti kiireesti nilkuttamaan Harryn perään kunnes saavutti tämän. ”Miksei? Jästeillä ei ollut asiasta hajuakaan, ja me estimme heitä sekaantumasta asioihimme. Haluaisitko sinä sitten että aseistettu jästien metsästysjoukko ilmestyisi yhtäkkiä Tylypahkan etuoville?”

Harry avasi suunsa, mutta hänen tyytymättömän ilmeensä perusteella oli selvää, ettei hän ollut keksinyt mitään itselleen mieluista vastattavaa. ”En vain tykkää siitä ajatuksesta että ihmisiä häädetään kotoaan. Varmasti olisi ollut olemassa jokin parempikin keino.”

Draco katsoi Harrya kärsivällinen mutta holhoava ilme kasvoillaan. ”Kun keksit yhdenkin, kerro toki. Jos jästit olisivat jääneet paikalle, he olisivat ehkä laajentaneet asuinaluettaan Tylyahoon saakka. Oli parempi saada heidät ajoissa pois tieltä ja istuttaa heidän mieliinsä illuusio siitä että koko alue oli huono ja asuinkelvoton. Pystytkö kuvittelemaan kokonaisen jästikaupungin suurine teineen Tylypahkan vierustalle? Jästit kävelemässä vahingossa Tylyahoon? Tai jonkun jästisyntyisen tietämättömän velhon johdattamassa jästiystävänsä suoraa huispauskentälle kesken pelin? Ongelmia olisi loputtomasti, ja varmasti tajuat sen. Siihen on syynsä että jästit täytyy pitää erillään velhomaailmasta.”

Harry mutisi jotain hiljaa.

Hymyä pidätellen Draco kohotti kulmaansa. ”Oh? Voisitko toistaa?”

”Sanoin että olet oikeassa”, Harry tiuskaisi. Hän katseli maassa jälleen näkyviä hylättyjä perustuksia heidän kävellessään eteenpäin. ”Toivoisin vain että olisi jokin parempi keino.”

”Harry, niin kauan kuin ihmisten välillä on eroavaisuuksia, kyseiset ryhmät on syytä pitää erillään.”

Harryn pää ampaisi pystyyn, silmät roihuten. ”Ai niinkö?”

”No siinä nyt vain on järkeä. Ja syitä on lukuisia. Harry hei… etkös sinä juuri äsken myöntänyt että jästien erottaminen velhomaailmasta on hyvä idea?”

Harry ei hetkahtanut. ”Ymmärrän kyllä miksi jästiyhteisön eläminen Tylypahkan vieressä saattaisi aiheuttaa ongelmia, mutta nyt kun sanoit asian tuolla tavalla… tiedätkö mitä rasismi on?”

”Häh?” Draco kallisti päätään aidosti ymmällään.

Harry irvisti synkkänä. ”Okei, ajattele asiaa vaikkapa näin… onko Blaise Zabini ystäväsi?”

”Joo, toki… tai ainakin oli, aivan kuten kaikki muutkin ikäiseni luihuiset. Ja miksei olisi? Kunnollinen, puhdasverinen velho, perheestä joka on täynnä vahvoja noitia ja velhoja.”

”Toisin sanoen sillä ei siis ole mitään merkitystä minkä värinen hänen ihonsa on, vai kuinka?”

Jos jotakin niin Draco vain hämmentyi entisestään. ”Miksi minä siitä välittäisin? Ei ulkokuorella ole väliä. Hän on tummaihoinen, mutta entä sitten? Kyse on siitä mitä suonissa virtaa, ei siitä minkä värinen on ulkoapäin.”

”Siis jos veri on samanlaista, ihmisetkin ovat samanarvoisia, niinkö?”

”Juuri niin”, Draco vastasi yrittäen kuulostaa varmalta asiastaan, mutta jokin Harryn äänensävyssä sai hänet varpailleen. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään muuta, Harry oli napannut hänen tikarinsa. ”Harry, mitä –”

”Minähän olen puoliverinen, eikö totta?”

”No, jos tarkkoja ollaan niin joo, niin kai –”

”Ja sinä taas puhdasverinen.”

”Totta kai, mutta mitä –”

”Joten veremme on erilaista, niinkö?”

Draco arvasi Harryn aikomukset sekunnin murto-osaa ennen kuin tämä toteutti ne. ”Harry, odota!”

Yhdessä tikarin välähdyksestä kirkkaan punainen juova pulpahti esiin Harryn vasemmasta kämmenestä. Hetken Draco pelkäsi että Harry aikoisi viiltää häntäkin tikarilla, mutta tämä ojensikin tikarin hänelle kahva edellä. ”Sinun vuorosi”, hän sanoi tuimasti. ”Todista että puhdasveristen veri on jotenkin erilaista.”

Painostettuna Draco viilsi terällä käteensä, eikä edes irvistänyt niin tehdessään, vaikka oman veren näkeminen saikin hänen vatsansa muljahtamaan hieman. Hän ei ehtinyt tuijottaa haavaa kauaakaan ennen kuin Harryn terve käsi nappasi häntä tiukasti ranteesta ja piti paikoillaan. Hän veti heidän viilletyt kätensä vieretysten. Kaksi kirkkaanpunaista viiltoa kulki vieretysten, kimmeltäen iltapäivän valossa. Ne olivat kaikin tavoin samanlaisia: muodoltaan, värisävyltään ja tavalta, jolla verenpunainen neste valui hitaasti heidän kämmenilleen.

”No, en tiedä sinusta”, Harry sanoi ääni paksuna sarkasmista. ”mutta minusta ne molemmat näyttävät tavalliselta vereltä. Ja tässäpä sinulle tietoisku, Draco: jästien veri näyttää aivan samanlaiselta. Ja minkä ihmeen siunauksen tai kirouksen vuoksi niin sanotut ’puhdasveriset’ sitten saavatkin surkkilapsia, tai jästit synnyttävät toisinaan velholapsia, ei sillä ainakaan ole mitään tekemistä itse veren kanssa. Ehkä taialla on oma tahto. Mistä sen tietää miksi joillain ihmisillä on taikavoimia ja toisilla taas ei? Jos heräisit huomenaamulla etkä enää pystyisi yhteenkään loitsuun, tekisikö se sinusta yhtään huonomman ihmisen?”

Sanatulvan jähmettämänä Draco takelteli ulos ensimmäisen vastauksen joka mieleen tuli. ”Isä… Isäni mielestä kyllä. Hän hylkäisi minut.”

Harryn tiukka ilme suli hetkeksi. ”Minä en, tiedäthän sen.” Sitten hänen katseensa muuttui taas vihaiseksi. ”Ja tiedät jo mitä muutenkin ajattelen isästäsi. Mutta entä jos olisit syntynyt jästivanhemmille? Sehän on pelkkää tuuripeliä. Olisit syntynyt jästivanhemmille, mutta sinulla olisi taikavoimia… etkö muka haluaisi oppia käyttämään taitojasi?

”Minä…” jokainen typerä veruke joka hänen mieleensä tuli hiljeni Harryn katseen voimasta. Draco huokaisi. ”Selvä sitten, joo, haluaisin. Tajusin kyllä, Potter. Sinä voitit.” Draco vetäisi kätensä irti ja kallisti sitä niin että verta tipahteli nurmikolle. ”Sinä voitat aina”, hän lisäsi happamena.

”Enhän. Myönsin jo että on fiksua pitää jästit erillään velhomaailman syövereistä, mutta… noin yleisesti ottaen, kaikkihan me olemme loppujen lopuksi vain ihmisiä, eikö vain?”

”Niin kai”, Draco mutisi. ”En kyllä siltikään tykkää jästeistä.”

Harry pudisteli päätään. ”Ehkä vielä jonain päivänä.” Hän kohotti vahingoittunutta kättään ja näytti yhtäkkiä hieman nololta. ”Viitsisitkö… öö… parantaa tämän? Olet hyvä hoitamaan viiltoja ja naarmuja, jos oikein muistan.”

Draco huokaisi syvään ja pakottautui rentoutumaan hieman. Hän veti sauvansa esiin, tähtäsi sillä Harryn kättä, ja hetkessä haava oli parantunut jälkiä jättämättä. Tuskin kuiskausta kuuluvammin hän loitsi saman taian omaankin käteensä ja taikoi sitten vielä pois ylivuotaneen veren. Draco katseli pitkään kämmentään; se oli täysin sileä, ei jälkeäkään minkäänlaisesta arvesta. Hän mietti millaista oli jästeillä, joiden täytyi odottaa tuollaistenkin haavojen parantuvan luonnollista vauhtia, ja kuinka kauan siihen oikein kului. Päivä? Enemmänkin? Draco ei tiennyt. Hän ei ollut koskaan elänyt ilman taikavoimia. Yhtäkkiä tuntui pelottavalta ajatella kuinka suuresti ne olivat osa hänen elämäänsä.

Hänen ajatuksensa keskeytyivät Harryn lähtiessä taas astelemaan eteenpäin. Draco käveli hänen mukanaan ja tunsi niin tehdessään joka askeleella nilkassaan tutun vihlaisun, mikä muistutti häntä jälleen kerran sitä kuinka tottunut hän oli siihen, että kaiken sai taian avulla heti parannetuksi. Kuinka monesti hänelle olikaan kerrottu, ettei taika pystynyt korjaamaan kaikkea? Melkoisen monesti, hän pohti, mutta niin sanoivat yleensä opettajat – ihmiset, jotka halusivat hänen työskentelevän itse asioiden eteen. Hänen isänsä taas oli aina sanonut taian ja vallan olevan ratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin. Draco irvisti ajatukselle. Jälleen kerran hänen isänsä oli jossain asiassa väärässä. Hän inhosi tällaisia ajatuksia. Toivoen saavansa mietteensä muualle hän vilkaisi vieressään kävelevää Harrya, joka katseli kulkiessaan suoraan eteenpäin, kasvot kuoleman vakavina.

”Draco, tiesitkö että jästeillä oli tapana tappaa ja orjuuttaa toisiaan niinkin pienistä syistä kuin erilainen ihonväri? Ja uskonto? Kokonainen rotu saattoi tuollaisten asioiden vuoksi pitää itseään muita parempana.”

Se kyllä sai hetkessä hänen ajatuksensa muualle. ”Mitä? Nyt kyllä vitsailet.”

”En. Ja tuollaista tapahtuu edelleen.”

Draco tuhahti jutun silkalle typeryydelle. ”Millainen tekosyy tuollaisilla raakalaisilla sitten oli toimilleen?”

Harry katsoi häntä silkkaa vastenmielisyyttä huokuen. ”Onko sillä muka väliä? Nehän olivat pelkkiä jästejä, vai mitä?

”Harry, voisitko nyt vain päästä asiaan? Olen varma että jopa jästeillä on jokin syy tai perustelu tuollaiselle paskalle, oli se sitten kuinka säälittävä hyvänsä.”

”No toki. Ne perussyyt, tiedäthän? Se kuinka ihmiset joilla oli erivärinen iho tai erilainen uskonto olivat syntyjään erilaisia ja sen vuoksi alempiarvoisia. Jos kansat ja kulttuurit olivat erilaisia, ne oli pidettävä mahdollisimman kaukana toisistaan, tai alistettava silloin kun se sopi kuvaan, tai jopa orjuutettava tai tapettava kun se tuotti jotain etua voimakkaammalle osapuolelle.”

”Noinhan… noinhan… voi hitto. Noinhan minäkin periaatteessa sanoin hetki sitten, eikö?”

Harry nyökkäsi eikä vieläkään katsonut Dracoa kohti. ”Ihan muutama vuosikymmen sitten miljoonia ihmisiä kuoli nimenomaan ’puhdasverisyyden’ nimissä. Ja kyseessä olivat jästit, jotka tarkoittivat toisia jästejä, tappoivat toisia jästejä. Yli yksitoistamiljoonaa ihmistä kuoli. Täysin ilman hyvää syytä.”

”Odotas hetki… muutama vuosikymmen sitten…” Draco sanoi hitaasti. ”Joku Hister niminen kaheli, eikö totta?”

”Hitler. Mutta joo.”

Draco meni tunnottomaksi, tuntui kuin hänen suonissaan olisi yhtäkkiä alkanut virrata jäinen vesi. ”Isäni kertoi siitä minulle. Hän… hän sanoi että Grindelwald oli alkanut työskennellä jonkun Keski-Euroopan jästijohtajan kanssa, käytti jästejä jästien tuhoamiseen… mutta isä sanoi, ettei se suunnitelma koskaan edennyt kovin pitkälle.” Hän nieli kurkkuunsa nousseen palan. ”En tiennyt… että niin moni… yksitoistamiljoonaa?”

Hän katsahti Harryyn, jolla ei näyttänyt menevän sen paremmin. Itse asiassa Harry selvästi vihersi. ”Oliko… holokaustin takana velho?”

Draco saattoi vain nyökätä.

Harry näytti siltä kuin purskahtaisi kohta itkuun. Tai oksentaisi. Tai ehkä molempia. Hän nielaisi, ja totesi sitten kuulostaen siltä kuin ei saisi tarpeeksi ilmaa keuhkoihinsa: ”Meidän pitää jatkaa matkaa. Meidän täytyy päästä kotiin.”

”Niin.”

”Muistan Professori Binnsin sanoneen taikuuden historiassa… ainoa asia jonka oikeasti muistan niiltä tunneilta… suurimmilta osin koska kuulin Voldemortin nimen ja heräsin siihen… että Voldemort on pahempi kuin Grindelwald. Jos jokin on vielä pahempaa kuin yli yhdentoistamiljoonan ihmisen kuoleman aiheuttaminen ja maailman suurimman sodan aiheuttaminen… Draco emme saa antaa hänen voittaa. Jestas… meidän täytyy pysäyttää hänet.”

Draco ei ollut koskaan aiemmin kuullut Harryn puhuvan yhtä kiihkoissaan. Aivan kuin taistelun mittasuhteet olisivat juuri kasvaneet aivan uudelle asteikolle. Edes Draco ei voinut olla välittämättä siitä. Hän ei ollut koskaan kunnolla tajunnut millainen verilöyly kaikesta voisi vielä syntyä.Yksitoistamiljoonaa. Hän henkilökohtaisesti ei ollut koskaan halunnut muuta kuin pitää kuraveriset poissa Tylypahkasta, ja estää heitä päihittämästä itseään. Hän ei ollut koskaan kunnolla tajunnut kuinka vakavasta asiasta tässä oli kyse. Kun hän ajatteli niin suurta verilöylyä, kyseessä olevan veren puhtaus ei enää vaikuttanut yhtään niin tärkeältä. Draco lujitti päätöstään. ”Niin me pysäytämmekin, Harry. Niin me pysäytämmekin.”

*********

He kulkivat hiljaisuuden vallitessa kylän läpi. Silloin tällöin he näkivät jäänteitä vanhoista teistä, joihin kuului myös muutama mukulakivikatu, joita aika ja luonto eivät olleet täysin tuhonneet. He kulkivat yhtä sellaista pitkin kaupungin läpi. Suurin osa pelloista oli jo kauan sitten muuttunut metsiksi, mutta ne pystyi edelleen erottamaan maassa risteilevien kiviaitojen perusteella. Kaivojen jäänteitä näkyi edelleen siellä täällä, mutta ne olivat täynnä kuolleita lehtiä ja tiheää kasvillisuutta. Ja totta kai siellä täällä näkyi vanhojen talojen ja mökkien perustuksia. Mitään muuta ei ollut jäljellä. Illan pimenevissä varjoissa paikka näytti kuolleelta; kaupungin kuivuneelta luurangolta. Heidän hetki sitten käymänsä keskustelun jäljiltä se karmi Dracon selkäpiitä.

”Olen tosi iloinen kun pääsemme täältä pois”, Draco sanoi sekä itselleen että Harrylle. ”Täällä on hiukan aavemainen tunnelma.”

”Tiedän mitä tarkoitat”, Harry sanoi tuskin kuiskausta kuuluvammin.

”Ihan kuin olisi hautausmaalla.”

Harryn kurkusta karkasi äännähdys, mutta hän ei sanonut mitään. Draco irvisti ja laski katseensa, päättäen pitää sen jalkojensa juuressa, mikä tuntui paremmalta kuin ympäristön katselu. Pelkkä kuolleen kylän hiljaisuuskin oli kuitenkin painostava, eikä Harry auttanut asiaa. Heidän täytyi päästä pois vanhasta kylästä, takaisin normaaliin metsään, jatkaakseen etsintöjään. Ennen sitä Draco ei kykenisi ravistamaan yltään tunnetta siitä, että muinaiset jästiasutuksen jäänteet olivat ikivanhoja hautakiviä, jotka osoittivat menneisyyden haamujen olinpaikkoja.

”Samperi”, Harry henkäisi.

Dracon pää napahti ylöspäin. ”Mitä?” Hän katsoi hermostuneena ympärilleen hämärät pelot kummituskylästä vatsansa pohjalle jähmettyen. Mikään ei kuitenkaan vaikuttanut kummalliselta; ainakaan välitöntä uhkaa ei näkynyt. Hän vilkaisi Harryyn. ”Harry?”

Harry tuijotti suoraa eteenpäin, silmät suurina, näyttäen siltä kuin olisi juuri nähnyt itsensä Voldemortin. Hän ei sanonut sanaakaan, vaan osoitti sormellaan jotakin kohti. Draco katsoi hänen osoittamaansa suuntaan. Ensin hän ei nähnyt mitään. Sitten Draco erotti vanhalle hautakivelle tyypillisen kaaren. He olivat jästien hautausmaalla. Ja hautausmaan laidoilla kasvoi –

”Marjakuusia!” Draco huudahti. Unohtaen kaiken muun hän kiirehti eteenpäin niin nopeasti kuin nilkka suinkin salli. Hän saavutti nopeasti hautausmaan laidan ja meni suoraa lähimmän puun luo. Puut olivat suuria ja ällöttävän umpeenkasvaneita, mutta lajista ei voinut erehtyä. Draco oli juuri vetämässä tikaria vyöltään katkaistakseen oksan, kun huomasi Harryn puuttuvan. Hän vilkaisi olkansa yli. ”Harry?”

Harry seisoi edelleen polulla, näyttäen kalpealta, melkein jopa ahdistuneelta. Hän ei ollut liikahtanutkaan paikalta josta oli osoittanut hautausmaata.

”Harry, tuletko sinä?”

Harry nyökkäsi jäykästi ja lähti kävelemään Dracoa kohti. Helpottuneena siitä että Harry oli päässyt yli siitä mikä häntä sitten vaivasikaan, Draco kääntyi takaisin leikkaamaan irti jänteikästä oksaa. Ehkä Harry vain oli tyrmistynyt siitä että toiseksi viimeinen ainesosa oli löytynyt niin yhtäkkiä. Se oli yllättävää, mutta ei todellakaan mitään mistä kannatti järkyttyä.

Kuolleiden lehtien rapina hänen takaansa vahvisti sen, että Harry oli tulossa. Muutamaa sekuntia myöhemmin Draco kuitenkin kuuli vaimean henkäisyn. Hän päästi irti oksasta, kääntyi ja kohtasi erittäin hämmentävän näyn.

Harry nojasi raskaasti hautakiveen, selkä Dracoon päin. Hänen olkansa nousivat ja laskivat nopeiden ja pinnallisten hengenvetojen tahtiin, ja näytti siltä että hänen polvensa olivat pettämäisillään.

Unohtaen marjakuusen oksan aivan täysin, Draco kompuroi Harryn luokse. Hän oli nappaamaisillaan Harrya olkapäästä, mutta pysäytti itsensä. Hän puri hetken huultaan, harkiten. ”Harry?”

Harry pudisti päätään.

Dracon huoli kasvoi sen verran suureksi että hän unohti hienovaraisuuden ja käveli hautakiven taakse niin, että näki Harryn kasvot. Ne olivat edelleen kalpeat, eikä hänen katseensa kohdistunut mihinkään aivan kuin hän olisi katsellut jotakin kaukaista, tai, Draco epäili, kauan sitten tapahtunutta.

”Mitä nyt, Harry?”

”Minä… mainitsin siitä sinulle joskus”, Harry sanoi hengästyneenä. ”Vaikken kovin yksityiskohtaisesti. Se ei ole ihan niitä juttuja joista koskaan haluaisin puhua.”

”En tiedä mistä puhut. Mitä sinä olet minulle maininnut?”

”Sanoinhan etten halua puhua siitä.” Hän kuulosti entistä kiihtyneemmältä.

”Kerro minulle?” Draco sanoi niin lempeästi kuin pystyi. ”Ole kiltti?”

Harry pudisti taas päätään. ”Haluan vain päästä pois täältä. Ota marjakuusi niin häivytään. Minun ihan tosissaan täytyy päästä pois täältä.”

Tuntien olonsa levottomaksi Harryn vankkumattoman hiljaisuuden vuoksi, sekä oman uteliaisuutensa että Harryn itsensä takia, Draco alkoi perääntyä, mutta epäröi sitten. ”Harry –”

”Draco, ole kiltti. MENNÄÄN NYT!”

”Okei, tulen ihan heti!” Draco vastasi, yrittäen välttää riitaa. ”Odota vain kunhan ensin irrotan tuon oksan. Siinä menee vain hetki.”

Harry nyökkäsi ja seisoi paikoillaan, vaikka hänen koko asentonsa kieli selvästi kuinka paljon hän vain halusi pyrähtää pakoon. Draco kurtisti näylle kulmiaan, mutta kääntyi puuta kohti ja irrotti oksan loppuun sanaakaan sanomatta. Lopulta, oksa tungettuna tiiviisti säkkiin, hän seurasi Harrya pois hautausmaalta kohti illan pimeneviä varjoja.

*********

Kun teltta oli saatu pystytettyä ja illallinen syötyä, he saattoivat vain käydä nukkumaan. Oli kuitenkin selvää, ettei kumpikaan heistä, varsinkaan Harry, saisi unta kovin äkkiä. Hän oli tuskin koskenutkaan leipäänsä; vasta pitkän suostuttelun jälkeen Draco oli saanut hänet syömään yhtään mitään. Harry oli toistuvasti poiminut käteensä risuja ja katkonut niitä pieniksi paloiksi, kunnes Draco lopulta vaati häntä lopettamaan moisen raivostuttavan käytöksen. Harry heitti noin vain sivuun sillä hetkellä tuhoamansa oksan ja veti esiin sauvansa. Draco katseli kymmenisen minuuttia kuinka Harry tuijotteli matalan nuotion purppuraisia liekkejä väännellen samalla sauvansa kahvaa sormissaan.

”Ajattelitko kirota minut?” Draco kysyi surumielisesti.

”Häh?” Harry kohotti katseensa ja räpäytti silmiään kuin vastaheränneenä.